Aerosolituotteistaan tunnettu Taerosol aloitti ainoana Suomessa kosmeettisten aerosolien valmistuksen

Teknisiä aerosoleja ja muita teknokemian tuotteita elektroniikka-alan ja teollisuuden tarpeisiin valmistava Taerosol Oy Kangasalla on alkanut valmistaa ainoana Suomessa kosmeettisia aerosoleja hiustuotebrändeille kuten SIM Finlandille. Yhtiö panostaa vahvasti tuotekehitykseen ja private label -valmistukseen. Tavoitteena on tuplata liikevaihto seuraavan viiden vuoden aikana.

Aiemmin Taerosolin tuotannon kivijalka on rakentunut perinteisen teollisuuden ja elektroniikka-alan voitelu- ja puhdistusaineiden pohjalle. Kun viimeinenkin suomalainen kosmeettisia aerosoleja valmistava yritys lopetti jo useita vuosia sitten aerosolituotantonsa, näki uusia liiketoiminta-alueita etsivä toimitusjohtaja Heikki Jalava tilanteessa markkinaraon.

– Kaikki Suomessa markkinoilla olevat kosmetiikkabrändit teettivät kosmeettiset aerosolit ulkomailla, joten havaitsin tässä tarpeen valmistaa aerosolikosmetiikkaa kotimaassa, hän toteaa.

– Palkkasimme kolme vuotta sitten tuotekehitykseen kemistin, joka alkoi kehittää hiusmuotoilutuotteita kuten kuivashampoita, hiuskiinteitä, muotovaahtoja ja muita kosmeettisia aerosolivalmisteita.

Tällä hetkellä Taerosol tekee private label -valmistajana hiusmuotoilutuotteita alan brändeille kuten ylöjärveläiselle SIM Finlandille, joka on tunnettu hajusteettomista kampaamotuotteistaan.

Kemisti Annastiina Romppanen ja laboratoriotekniikan insinööriksi keväällä 2022 valmistuva harjoittelija Jane Koskimäki tekevät tuotenäytteitä ja testaavat niitä käytännössä: ”Haemme koko ajan uusia ominaisuuksia, benchmarkkaamme tuotteita, muokkaamme niitä ja mietimme niiden ominaisuuksia myös tuotannon näkökulmasta”, he kertovat. Kuvassa edessä Jane Koskimäki, takana Annastiina Romppanen.

Yhteistyötä ja sparrausta puolin ja toisin

SIM Finlandin toimitusjohtaja Tatu Viherma kertoo, että kun yritykselle avautui mahdollisuus saada aerosolikosmetiikka Taerosolilta ja nostaa sitä kautta tuotteiden kotimaisuusastetta entisestään, tilaisuuteen tartuttiin heti.

– Teemme lähes kaiken itse ja aerosolit ovat olleet ainoita tuotteita, jotka tulevat ulkomailta. Yksittäisten aerosolinäytepullojen lähettäminen on meriteitse kallista, joten nyt aerosolinäytteiden toimittaminen sujuu tosi hyvin. Kuljetukset ovat merkittäviä päästöjen aiheuttajia, joten lähituotanto on myös ympäristöystävällinen ratkaisu, hän sanoo.

Vaikka hän ja Heikki Jalava ovat tunteneet jo 1990-alusta lähtien, yhteistyötä päästiin tekemään vasta kun Taerosol satsasi toiseen tuotantolinjaan, jolla tehdään vain kosmetiikkaa. Yhteistyö pitää sisällään kaikki vaiheet tuoteideoinnista tuotekehitykseen ja valmiin tuotteen valmistukseen.

Viherma arvostaa Taerosolin paneutumista reseptiikkaan, valmistuksen sertifioituun laatuun sekä automaatioon.

– On hienoa, että Taerosol lähti kehittämään uutta tuotelinjaa kosmetiikka-alan Good Manifacturing Practices GMP-sertifikaatti edellä. Ihailen myös Heikin rohkeutta, jolla hän on automatisoinut tehdasta. Hänen antamansa esimerkin ansiosta mekin olemme rohkaistuneet lisäämään automaatiota.

SIM Finland taas on toiminut kirittäjänä Taerosolille.

– SIM on ollut meitä aina isompi, joten minulle on ollut tärkeää keskustella Tatun kanssa asioista. Olemme sparranneet ja benchmarkanneet toisiamme, Heikki Jalava kertoo.

Tatu Viherma toteaa, että kotimaisen kosmeettisten aerosolien valmistajan saaminen alalle on erittäin tervetullutta valmistuttajan näkökulmasta: ”Taerosolin palvelun taso on ollut erittäin hyvää tähän mennessä. Uskon, että sille on Euroopankin mittakaavassa tilaa”, hän sanoo. Kuvassa: Tatu Viherma, Heikki Jalava, Antti Pirttilahti.

Tuotekehitys lähtee asiakastarpeesta

Kun Heikki Jalava jää vuoden 2021 lopulla hallituksen puheenjohtajaksi, toimitusjohtajan tuoli siirtyy varatoimitusjohtajana toimineelle Antti Pirttilahdelle. Hän tuli Taerosoliin puolitoista vuotta sitten Purson liiketoimintajohtajan paikalta.

Jatkossakin Jalavan ja Pirttilahden tähtäin on korkealla.

– Taerosol on tehnyt merkittäviä investointeja kosmetiikkalinjaan ja automaatioon. Näemme tulevaisuutemme kosmetiikka-alalla erittäin lupaavana. Tavoitteena on kasvaa koti- ja vientimarkkinoilla sekä vähintään kaksinkertaistaa liikevaihto tulevien viiden vuoden aikana, Pirttilahti linjaa. Kasvu edellyttää toimitilojen laajentamista ja siihen on jo varauduttu.

Antti Pirttilahti aloittaa Taerosolin toimitusjohtajana.

Heikki Jalava siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

Myös teollisten teknokemian tuotteiden kehittäminen jatkuu.

– Tällä sektorilla tuotevalikoima on jo laaja ja siellä mahdollisuutena on kehittää entistä ympäristöystävällisempiä sekä käyttäjille turvallisempia tuotteita, Pirttilahti kuvailee.

Hän on innoissaan alan tarjoamista uusista mahdollisuuksista ja Taerosolin liiketoiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.

– Taerosolissa on hieno ja nuorekas tiimi. Lisäksi olemme Heikin kanssa samalla aaltopituudella, tulemme hyvin juttuun keskenämme ja meillä on yhteneväiset tavoitteet.

Pirttilahti haluaa jatkossakin panostaa Taerosolin asiakaspalveluun, tuotekehitykseen ja toiminnan joustavuuteen.

– Keskitymme siihen, mitä osaamme parhaiten. Keskustelemme asiakkaan kanssa heidän toiveistaan ja tarpeistaan ja kun löydämme yhteisen sävelen, tuote toteutetaan. Private label -asiakas hoitaa oman tuotteensa brändin ja markkinoinnin, hän avaa tyypillistä yhteistyökuviota. Taerosolin omat PRF- ja Car Evi -brändit myydään tukkureiden ja jälleenmyyjien kautta.

Aerosolituotteita valmistuu Kangasalan Kalliossa.

SIM Finlandin toimitusjohtaja Tatu Viherma iloitsee aerosolituotteiden lähituotannosta.

 

Teksti: Eila Lokka
Kuvat: Tero Hakala

© Business Kangasala 2024 Creative Crue