Dekati Oy – maailman parasta pienhiukkasmittausosaamista

Pienhiukkasia mitataan maailmalla kangasalalaisen Dekatin laitteilla.

Kun haistat tupakan, pakokaasun tai puusaunan tuoksun, kysymys on hengitysteihin tiensä löytävistä pienistä, jopa metrin miljoonaosan kokoisista hiukkasista. Tänä päivänä tiedämme, että pienhiukkaset voivat olla vakava terveysriski. Siksi niiden pitoisuuksien mittaaminen mahdollisimman tarkasti on tärkeää.

Miksi pienhiukkasmittaus on tärkeää?

Pienhiukkasista puhutaan, kun hiukkasen koko on alle 2,5 mikrometriä. Esimerkiksi tomuhiukkanen on 20 mikrometrin halkaisijallaan karkea hiukkanen. Yksittäisen hiuksen poikkileikkaus on tomuhiukkaseen verrattuna nelinkertainen.

– Kun hiukkanen putoaa, se lakkaa määritelmän mukaan olemasta pienhiukkanen eivätkä isoimmat hiukkaset kykene tunkeutumaan esimerkiksi keuhkoihin. Hiukkasen koko määrittää, miten se käyttäytyy. Alle 2,5 mikrometrin kokoisille pienhiukkasille ihmisillä ei ole hyvää suojaa, joten ne joutuvat ihmisten elimistöön eikä suojausjärjestelmämme pysty tehokkaasti poistamaan niitä. Esimerkiksi bakteeri on yhden mikrometrin kokoinen, dieselpäästöhiukkanen sata nanometriä, Mikko Moisio havainnollistaa.

Nanohiukkaset eivät ole pelkkiä ”pahiksia”, sillä ne voivat olla myös hyödyllisiä esimerkiksi hengitettävinä astmalääkkeinä. Eniten pienhiukkaset kiinnostavat kuitenkin siksi, että maailmassa kuolee ennenaikaisesti vuosittain pienhiukkasten saastuttaman hengitysilman vuoksi n. 6,5 miljoonaa ihmistä, Euroopassa 350 000 ja Suomessakin arviolta 1800.

Mitään yksittäistä kemikaalia ei voi kuitenkaan nimetä tappajaksi, vaan ilmansaasteiden pienhiukkasyhdistelmät saavat aikaan monimutkaisen ja vaarallisen yhteisvaikutuksen kehossa. Myös palavan puun synnyttämät pienhiukkaset lisäävät enneaikaisen kuoleman riskiä taajama-alueilla.

– Alle 2,5 mikrometrin kokoiset pienhiukkaset ovat yhdeksänneksi yleisin kuolemaan johtava terveysriski maailmassa, Mikko Moisio vahvistaa.

”Hiukkasen koko määrittää, miten se käyttäytyy.”

Oikea tuote oikeaan aikaan

Dekati sai alkunsa vuosina 1993 – 1994 Tampereen teknilliseltä korkeakoululta, jossa fysiikan laitoksen tutkijat kehittivät uuden mittalaitteen pienhiukkasten pitoisuuksien mittaamiseen reaaliaikaisesti. Aikaisemmin pitoisuus mitattiin punnitsemalla pienhiukkassuodatin puhtaana ja pienhiukkasaltistuksen jälkeen ja laskemalla pitoisuus erotuksesta, mikä oli epätarkka menetelmä.

– Ensimmäisessä projektissamme kartoitimme voimalaitoksen päästöjä ja havaitsimme, että kehittämämme mittauslaite oli siihen loistava väline. Kansainväliset tahot kiinnostuivat mittauslaitteesta siihen malliin, että muutamia niitä tehtyämme korkeakoulu ystävällisesti kehotti meitä mennä tekemään niitä muualle. Myynnistä alkoi tulla kirjanpidollisesti yliopistolle hankalaa, Moisio virnistää.

– Aloitimme yritystoiminnan Pyynikin lakkautetun panimon takapihan rakennuksessa, ja sillä tiellä edellään ollaan. Yritys on vieläkin yksityisessä omistuksessa, ja olemme voineet toimia laitteista saaduilla kassavirralla ilman, että meillä olisi ollut sijoittajia mukana.

Dekati on hyvä esimerkki siitä, että hyvällä ajoituksella ja tuurillakin on osansa yrityksen menestymiseen.

– Yhdelläkään meistä ei ollut kaupallista- tai yrityskokemusta, kun aloitimme. Olimme lisäksi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vuonna 1985 julkaistiin iso kansainvälinen tutkimus hengitysilman pienhiukkasten merkityksestä ihmisten kuolleisuuteen suurkaupungeissa ja tutkimus löi kunnolla läpi 1990-luvun alussa, Moisio kertoo.

Tuolloin ei tiedetty, mikä oli pienhiukkaskuormituksen alin turvallinen raja, joten autoteollisuus kiinnostui Dekatin mittauslaitteista. Lontoon liikennelaitoksen bussit olivat ensimmäinen suuri sovelluskohde Dekatin laitteille.  Sen jälkeen yrityksen referensseihin on ilmestynyt muita suuria autovalmistajia.

Tänä päivänä autoteollisuudella on omat laboratorionsa ja päästöt ovat pienentyneet.

– Nyt olemme mukana jarrupäästöjen mittaamisessa, koska jarrutuspäästöt ovat edelleen huomattavat, Moisio valottaa uusia kehityssuuntia

Pienhiukkastutkimukselle riittää töitä

Dekatin liiketoiminnassa on tänä päivänä neljä osa-aluetta: teollisuus, terveys, ympäristö ja yleinen tuotekehitys. Teollisuusasiakkaita ovat muun muassa energiayhtiöt ja auto-, työkone- ja tupakkavalmistajat. Terveysalan toimijoista suurimpana asiakasryhmänä ovat lääketeollisuus sekä sisä- ja ulkoilmaa tutkivat ja niitä varten laitteita valmistavat tahot. Myös yritysten tuotekehitysosastot, tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat tärkeitä asiakkaita ja kumppaneita.

Kiinan elinkeinorakenteen ja ilmanlaadun tietäen ei ole mitenkään yllättävää, että maa on Dekatin päämarkkina-alue. Jälleenmyyjiä on noin 35 maassa, pitkäaikaisimpina Kiina, USA ja Japani

Dekatin vahvuutena markkinoilla on sen mittalaitteiden laatu – joka on osoittautunut myös heikkoudeksi, koska laitteet ovat jopa liiankin kestäviä.

– Asiakas pudotti laitteen neljästä metristä, vain yksi kaapeliliitin irtosi ja kotelon vaihtamisen jälkeen laite toimi taas. Markkinoilla on 25 vuotta vanhoja meidän laitteita, joita ei suostuta päivittämään, kun ne toimivat edelleen, Mikko Moisio toteaa.

Dekati toimii kasvavilla markkinoilla, joille tulee yllättäviäkin liiketoimintamahdollisuuksia. Yksi niistä on katsastusasemien päästömittaukset.

– Mittalaitteiden ansiosta OBD-antureita ei voida ohittaa eli olemme mukana estämässä päästöhuijauksia. Lisäksi mittalaitteita tarvitaan enenevissä määrin voimalaitosmittauksiin, merenkulkuun ja ulkoilman laadun mittaamiseen, hän mainitsee.

Tilausta mittalaitteille tulee välillä yllättäviltä tahoilta, mikä tekee työstä mielenkiintoista.

– Siksi teemmekin yleislaatuisia mittauslaitteita, jotka soveltuvat mahdollisimman laajalle asiakaskunnalle.

”Mittalaitteita tarvitaan enenevissä määrin voimalaitosmittauksiin, merenkulkuun ja ulkoilman laadun mittaamiseen.”

Kangasalla tultiin yrittäjää vastaan

Dekati muutti viisi vuotta sitten Messukylästä Kangasalle parempien tilojen perässä.

– Koska tuotteistamme ja palveluistamme menee 95 prosenttia vientiin, meille on melkein sama missä olemme. Täällä kuitenkin suhtaudutaan yrityksiin positiivisesti ja tullaan yrittäjiä enemmän vastaan kuin Tampereella. Kävimme Kangasalan yrityspalvelujen kanssa läpi erilaisia tiloja, ja he auttoivat remontoimaan nämä Tykkitien tilat meille sopiviksi, mikä painoi muuttopäätöksessä, Mikko Moisio kertoo.

Hänen mukaansa Suomi on hyvä markkina Dekatin laitteille, koska maassamme on monta alan tutkimusryhmää ja maailman parasta aerosolitutkimusosaamista maailmanlaajuisessakin mittakaavassa.

– Vaikeammaksi rekrytointi menee, jos pitää saada elektroniikkainsinööri, joka osaa oikein pienten sähkövirtojen mittaamista, hän virnistää.

”Kangasalla suhtaudutaan yrityksiin positiivisesti.”

 

Teksti
Eila Lokka, Enerzia Koulutus ja Viestintä

Kuvat
Tero Hakala, Studio Pelisalmi Oy

 

© Business Kangasala 2024 Creative Crue