Eurot kiertoon Kangasalla.

Kangasalan kaupunki ja Business Kangasala Oy tempaisevat yrittäjien puolesta!

Kangasalan kaupunki ja Business Kangasala Oy haluavat tukea oman kunnan yrittäjyyttä ja aloittavat Eurot kiertoon Kangasalla -markkinointikampanjan kaupungin yritysten tueksi.

Kampanjan myötä asukkaat, mökkiläiset ja tulevat matkailijat voivat entistä tietoisemmin tukea paikallisia yrityksiä. Ostamalla paikallista korvapuusteista kalsareihin jokainen voi vaikuttaa yritysten ja työpaikkojen säilymiseen alueella.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen vetoaa paikallisten yritysten puolesta.

– Tuemme paikallisia yrityksiä omilla valinnoillamme. Poikkeustilan aikana on entistä tärkeämpää huolehtia siitä, että tuemme ongelmiin ajautuneita yrityksiämme ja autamme heidät tämän ajan yli. Koronavirus vaikuttaa laajasti kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Poikkeustilan säännöt voivat lopettaa koko liiketoiminnan, kuten ravintoloiden osalta on käynyt tai vaikeuttaa merkittävästi palvelun tuottamista tai tavaran liikkumista. Isoimmilla yrityksillä ongelmatkin ovat suurempia, ja meillä on huoli jokaisesta työpaikasta, Auvinen toteaa.

Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara muistuttaa, että nyt on viisaiden valintojen ja paikallisten yritysten ja verkkokauppojen tukemisen aika.

– Haluan haastaa myös kaikki paikalliset yrittäjät mukaan ja toivon, että yritykset keksivät ja luovat uusia ostokanavia ja -tapoja omien tuotteidensa ja palveluidensa myymiseksi. Kriisi on osoittanut, että digitaaliset palvelut ovat nyt helposti saatavilla ja käyttöönotettavissa niillä toimialoilla, jossa palvelu ei ole henkilökohtaista työtä. Upeita, kaupallisia innovaatioita on jo syntynyt, Kuusivaara kannustaa.

Eurot kiertoon Kangasalla -kampanjaan voi ilmoittaa yrityksensä laittamalla sähköpostia osoitteeseen paivi.kuusivaara(at)
businesskangasala.fi. Sähköpostissa voi kertoa yrityksen palveluista, uusista innovaatioista, yrittäjien kesken löydetyistä yhteistyömalleista ja muista pienistä ilon aiheista, joiden avulla tästä yhdessä selvitään. Kampanja markkinoi eri teemoilla ja eri kanavissa paikallisia tuotteita ja palveluja. Jokainen Kangasalan yritys voi käyttää omassa mainonnassaan kampanjan Eurot kiertoon Kangasalla -merkkiä, joka on ladattavissa Business Kangasalan nettisivuilta.

Lisätietoja:

Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, oskari.auvinen(at)kangasala.fi, puh. 040 133 6311
Business Kangasala Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara, paivi.kuusivaara(at)businesskangasala.fi, puh. 044 430 9246

Eurot kiertoon Kangasalla -kampanjaan voi ilmoittaa yrityksensä laittamalla sähköpostia osoitteeseen paivi.kuusivaara(at)businesskangasala.fi. Sähköpostissa voi kertoa yrityksen palveluista, uusista innovaatioista, yrittäjien kesken löydetyistä yhteistyömalleista ja muista pienistä ilon aiheista, joiden avulla tästä yhdessä selvitään. Kampanja markkinoi eri teemoilla ja eri kanavissa paikallisia tuotteita ja palveluja. Jokainen Kangasalan yritys voi käyttää omassa mainonnassaan kampanjan Eurot kiertoon Kangasalla -merkkiä, joka on ladattavissa Business Kangasalan nettisivuilta.

Korvapuusteista kalsareihin – Kangasalta löytyy vaikka mitä!

Seuraa Facebook-sivua Eurot kiertoon Kangasalla, sieltä löydät paikalliset palvelut!

Kampanjan mainosmateriaaleista löydät tietoa paikallisista yrityksistä ja uudenlaisista palveluinnovaatioista.
(Kuvaa klikkaamalla mainos aukeaa kokonaisuudessaan.)

Eurot kiertoon Kangasalla -radiomainos pyörii nyt Radio SUNilla!