Kangasalalainen Juhajoki Works Oy on aloittanut toimintansa vuosi sitten helmikuussa. Yrityksen palveluihin kuuluvat monipuolinen korjausrakentaminen, uudisrakentaminen, sisäremontointi ja ulkoremontointi. Asiakaskunta koostuu ensisijaisesti isännöitsijöistä ja taloyhtiöistä. Kasvuvauhti on ollut voimakasta ja yritys työllistää jo parikymmentä henkilöä.

Idea yrityksen perustamiseen lähti siitä, kun Juhajoki Works Oy:n yrittäjä ja omistaja Mikko Juhajoki halusi työn, jota voisi tehdä kello kahdeksasta neljään. Juhajoki kuvailee itseään hyvin perhekeskeiseksi ihmiseksi ja hänelle on tärkeää viettää aikaa lastensa kanssa. -Halusin luoda yrityksen, jossa työhyvinvointi ja työilmapiiri ovat tärkeitä tekijöitä. Halusin luoda hyvän työpaikan itselleni ja muille, kertoo Mikko Juhajoki.

Laatu ja hyvä palvelu tärkeintä

Juhajoki Works Oy on reilun vuoden vanha yritys, mutta omistajansa mukaan vastaan on ehtinyt tulla pikakelauksella jo miltei kaikki pk-yrityksen haasteet. Yrityksen kasvu on ollut voimakasta ja rekrytointitarve on jatkuva. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee seitsemän toimihenkilöä ja työntekijöitä noin kaksikymmentä. Lisäksi aliurakoitsijoita on kymmenen.

Yrityksen kilpailuvalttina on ottaa vastaan monenlaiset ja -kokoiset työt. – Pienet tunnin tai parin hommat otetaan vastaan ja hoidetaan nopeasti, eroamme siinä monesta muusta kilpailijasta, Mikko Juhajoki kertoo. Yrittäjälle on ensiarvoisen tärkeää palvella asiakas hyvin ja kokonaisvaltaisesti. Prosessi on tehty asiakkaalle helpoksi. – Me menestymme kilpailussa ennen kaikkea laadulla ja me haluamme olla asiakkaalle yhteistyökumppani, jonka kanssa asiointi on helppoa ja toimivaa, kertaa Mikko Juhajoki. Juhajoki Worksin palvelukonseptiin kuuluukin rakentaminen perustuksista ja suunnittelijoiden hankkimisesta aivan viimeisen listan naulaamiseen asti.

Yritykseen saapuu tilauksia kiihtyvällä vauhdilla. Ensi kesäksi on sovittu jo useita urakoita. Juhajoki Works Oy saa paljon urakkatarjouspyyntöjä isännöitsijöiltä, joihin Mikko Juhajoki on luonut hyviä kontakteja. Yrityksen markkinointiin ei käytetä juurikaan rahaa. Suurin osa asiakkaista tulee suosittelujen perusteella ja asiakkaat ovat pääosin Pirkanmaalta.

Menestyksen taustalla huolellinen suunnittelu

Mikko Juhajoki hyödyntää yrityksensä liiketoiminnan kehittämisessä asiantuntijoita. Yrityksen toimintaa kehitetään jatkuvasti ja systemaattisesti. Juhajoki Works Oy:lle rakennetaan parhaillaan laatujärjestelmää, jota ovat tekemässä huipputekijät. Työntekijöiden jaksamiseen ja työn kuormittavuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Tekijöillä on kuormittavuustaulukot ja työmäärät resursoidaan hyvin.

– Alusta asti liiketoimintaa on lähdetty rakentamaan viimeisen päälle ja asioihin reagoidaan nopeasti, kertoo Juhajoki. Toimitusjohtaja yrittää pitää oman kalenterinsa mahdollisimman tyhjänä, jotta aikaa olisi aina tärkeille asioille ja asiakkaiden tapaamiselle. Toimitusjohtajan tehtävänä on suunnata toimintaa ja kehittää yritystä sekä tehdä tarjouslaskentaa. Laajat kontaktiverkostot ovat Juhajoelle tärkeitä.

Mikko Juhajoki valaisee, että hyvä kirjanpitäjä on yksi tärkeimmistä tekijöistä yrityksen taustalla. Hän on käyttänyt itse paljon aikaa löytääkseen parhaan mahdollisen. Suhteen kirjanpitäjään täytyy olla aukoton ja homman toimia molempiin suuntiin. Työntekijöitä palkatessaan Juhajoki on palkannut hyviä tyyppejä, joiden kanssa työskentely sujuu. Luotettavat ydinhenkilöt toimistossa ja kentällä ovat suuri etu. Tulevaisuudessa Juhajoki Works Oy on valmis jatkamaan kasvua, mutta palvelun laadusta ei tulla tinkimään. Jatkossakin otetaan vastaan töitä laidasta laitaan.

Jälkikirjoitus 20.3.2020

Mikko Juhajoen haastattelu tehtiin tiistaina 10.3., jolloin kaikki näytti vielä hyvältä. Maailma muuttui kuitenkin hetkessä. Alle kymmenen päivää myöhemmin torstaina 19.3. Mikko Juhajoki kertoo, että kasvua ei enää ole odotettavissa kuluvalle vuodelle. Hän toivoo, että yritys pystyy vuositasolla pitämään nyt töissä olevan henkilöstön.

– Olemme joutuneet lomauttamaan henkilöstöä ja vähentämään aliurakointia. Juhajoki Works Oy:lle tärkeät pienet korjaukset ja remontit ovat odottavassa tilassa ja uusia töitä aloitetaan vain harvakseltaan, kertaa Mikko Juhajoki tämän hetkistä tilannetta.

Rakennus- ja remontointialalle koronapandemian vaikutukset pitkällä aikavälillä ovat vielä epäselviä. -Työttömyys kasvaa huomattavasti ainakin hetkellisesti. Luulen, että moni yritys siirtää investointejaan ja jopa peruuttaa jo aloitettuja hankkeita tilanteen johdosta. Epävarmuus tulevan kevään ja kesän töistä on suuri ja itse katsonkin tilannetta päivä kerrallaan, kertoo Mikko Juhajoki.

 

Juhajoki Works Oy
Junatie 2, 36240 Kangasala

puh. 040 765 6867
info(at)jworks.fi
www.jworks.fi

 

Teksti ja kuva: Senni Jalonen