Kangasala, keskellä kaikkea

Heikki Ahopelto

keittiömestari, yrittäjä

Oikeastaan se on kovin yksinkertainen juttu – siis ravintoloiden ja kahviloiden kysyntä ja tarjonta Kangasalla. Tapparalaistaustaisen ajattelijan ajatusta hieman mukaillen: jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan, ja jos haluat erikoiskahveja, mene kahvilaan. Lähiruokaa halutessasi mene kauppaan ja illallisen toivossa mene ravintolaan. Ja mikäli haluat jostain syystä mennä Tampereelle, mene ihmeessä Tampereelle!

Nuoruudessani 80-luvulla Tampereelle mentiin useastakin eri syystä. Siellä jääkenttien yllä roikkuivat sähkövalot ja jopa katot, jalkapallokentät olivat aina vihreitä ja kaupat suuria. Silloin Tampere oli ihan keskeinen paikka, mutta nykyisin se on itse asiassa vähän syrjässä. Toki Tampere on edelleenkin käymisen arvoinen ja sinne pääsee tarvittaessa sekä nyssellä että omalla autolla.

Kangasala, sen sijaan, on nykyisin keskellä kaikkea. Tänne pääsee helposti joka ilmansuunnasta, niin Pälkäneeltä, Orivedeltä kuin Valkeakoskeltakin – ja tietysti Tampereelta. Kangasalle ollaan sijainnin osalta syystäkin kateellisia; sijaitseehan kaupunki keskellä vireää ja elinvoimaista ruuantuotantoaluetta ja kaunista sekä herkuiltaan antoisaa luontoa. Meillä on kaikkea, Tamperekin ihan vieressä. Meillä on upeita maisemia ja kohteita ihan keskustassa, esimerkiksi harju, jonka laella sijaitsee upouusi kahvila yrittäjineen ja Sorolamportaat sekä talven ihmemaa. Luontoäiti on tehnyt oman osansa – ja Oskari. Mutta olemmeko me, kahvila- ja ravintolapalveluiden käyttäjät, tehneet oman osamme? Hyvät kahvila- ja ravintolapalvelut ovat elintärkeät keskustan ja nähtävyyksien vetovoiman kannalta ja ne tarvitsevat etupäässä meitä maksavia asiakkaita.

Pieniä puutteita rakkaan kotikaupunkimme kahvila- ja ravintolatarjonnassa toki vielä on, mutta kuten Business Kangasalan loppuvuonna toteuttamasta ravintolakyselystä kävi ilmi, tarve kehittyville kahvila- ja ravintolapalveluille on selkeästi olemassa. Me kangasalalaiset haluamme käyttää enemmän paikallisia kahvila- ja ravintolapalveluita, ja ostaa enemmän kangasalalaista ruokaa, se kyselystä kävi harvinaisen selväksi. Meiltä puuttuu tarjonnan lisäksi ehkä vähän positiivista asennetta oman kotikaupunkimme, paitsi olemassa olevia, mutta myös tulevia ravintola- ja kahvilapalveluita kohtaan. Siispä toivonkin jo nyt, mutta varsinkin kun palveluita viimein lisää saadaan, että käyttäisimme niitä. Se on meidän kaupunkilaisten osamme tässä projektissa.

Kangasalalaisen ravintolaelinkeinon kannalta on suuri sääli, että iso osa täällä vierailevista yksittäisistä ihmisistä ja varsinkin ryhmistä ruokailevat jossakin muualla kuin kotikaupungissamme. Syitä on toki monia, mutta tarjonta varsinkin arkipäivien lounasaikojen ulkopuolella on liian vähäistä. Toimivat ja laadukkaat ruokapalvelut, hieman latteasti ilmaistuna, ovat iso vetovoima- ja imagotekijä kaikille kaupungeille; myös niille, jotka eivät sijaitse keskellä suomalaista vilja-aittaa ja keskellä kauneimpia järvi- ja harjumaisemia.

Ilokseni voin muistuttaa, että meille Kangasalle ollaan suunnittelemassa poikkeuksellisen hienoa lähiruuan monitoimikeskusta, lifestyle hubia, tai tuttavallisemmin uuden ajan kauppahallia, jonka tulemisen puolesta pidän ja toivon kaikkien muidenkin kangasalalaisten pitävän peukkuja. Kangasala ja sen ympäristö on perinteistä ja elinvoimaista ruuantuotantoaluetta – ja jos johonkin niin juuri tänne moderni lähiruuan kauppahalli kuuluukin rakentaa. Toivottavasti siitä saadaan suunniteltua ja rakennettua sellainen, että se palvelee hyvin ja monipuolisesti mahdollisimman monia kangasalalaisia ja pirkanmaalaisia tuottajia sekä mahdollisimman suurta joukkoa asiakkaita Kangasalta ja eri puolilta Pirkanmaata – ja toimivan verkkokaupan myötä koko Suomea.

Kahdeksankymmentäluvun jääurheilun ja kauppaostosten tapaan, toivon ettei 2020-luvun kangasalalaisilla ole enää tarvetta matkustaa Tampereelle vain kahvila- tai ravintolapalveluiden perässä. Me emme voi olla kahvila- ja ravintolakulttuurissa enää ulkojäiden varassa, kun naapurikaupungissa pelataan hallissa. Kahvila- ja ravintolapalvelut liittyvät meidän jokapäiväiseen elämäämme ja arkeemme, eivät ainoastaan juhlaan ja erikoistilaisuuksiin. Kahvilat ja ravintolat ovat kaupunkilaisten olohuoneita, joissa viihdytään ja tavataan ystäviä, ruokaillaan sekä kahvitellaan. Ja kun näin teemme, meillä on tulevaisuudessakin tällaisia palveluita, joista arjessamme voimme nauttia.

 

© Business Kangasala 2024 Creative Crue