Koronaviruksen vaikutukset yritysten toimintaan ja talouteen tulevat olemaan syviä ja laajoja. Osa vaikutuksista tunnetaan jo nyt ja merkittävä osa tulee näkymään viikkojen, kuukausien ja ehkä vuosienkin kuluessa. Näkymät seuraavalle vuosikvartaalille ovat vaikeasti ennustettavissa ja loppuvuoden osalta liiketoiminnan kehittymisen arviointi voi olla juuri nyt vieläkin vaikeampaa. Se on selvää, että koronavirus tulee vaikuttamaan yritysten toimintaan ja talouteen tänä vuonna merkittävästi. Vuodenvaihteen näkymät vuodelle 2020 ovat synkentyneet ja monien yritysten osalta tämä vuosi tulee olemaan kamppailua elossapysymisestä.

Mitä sitten juuri nyt pitäisi yrityksissä tehdä?

Aivan ensimmäiseksi yrittäjän ja yritysjohdon pitäisi nyt pysähtyä arvioimaan lähiviikoille ja seuraaville kuukausille laaditut myynti- ja toimintakustannusennusteet sekä näistä yritykselle aiheutuvat kassamenot ja kassatulot. Paljonko liikevaihtoa saadaan aikaan tämän kuukauden sisällä, kahden kuukauden kuluessa ja kesään mennessä? Entä koko tänä vuonna? On varmasti hyvä laatia esimerkiksi kaksi eri vaihtoehtoa – toinen omiin realistisiin arvioihin perustuva ennuste ja toinen hieman pessimistisempi. Liikevaihtoennusteet määrittävät oman toiminnan ja sen kustannusten sopeuttamistarpeet. Mitä kustannuksia voidaan sopeuttaa nopeasti alempaa toimintavolyymiä vastaaviksi? Onko turvauduttava lomautuksiin? Onko peräti suljettava väliaikaisesti koko yrityksen toiminta? Päätöksiä on tehtävä nopeasti, sillä liikevaihdon hiipuessa sisään tuleva rahavirta laskee nopeasti, mutta monet toimintakustannusten, lainanlyhennysten ja korkojen ulosmaksettavat rahavirrat pysyvät ellei niitä hallita nopeasti. Nyt on aika tehdä sitä. Maksukykyisyyden, likviditeetin, säilyttäminen nousee toiminnan suunnittelussa ja koko toiminnassa etualalle. On kysymys rahavirojen riittävyydestä kuukausien, kvartaalin ja koko vuoden osalta.

Toiminnan ja sen kassamenojen välitön sopeuttaminen on nyt useimmille yrityksille välttämätöntä. Kaikki toimintamenot on otettava tarkasteluun – hankinnat, raaka-aineet, palkat, tilakustannukset, energia, vuokrat, vakuutukset, markkinointi, lainanlyhennykset ja korot, arvonlisävero- ja muut verot sekä sosiaalikustannusmaksut. Maksuja voidaan lykätä ja niin kannattaa tehdä, jos rahoitustilanne sitä vaatii. Vuokrista voidaan neuvotella ja pankin kanssa rahoitusneuvottelut on hyvä aloittaa ajoissa. Julkinen valta tukee monin rahoitusjärjestelyin yritysten toimintaa juuri nyt. Näitä tukia kannattaa hyödyntää, mutta kovin nopeavaikutteisia ne eivät ole. Neuvonta-apua saa monista paikoista, mutta myös Business Kangasalan kautta.

Toiminnan jatkumisen kannalta likviditeetin turvaaminen on tärkeintä. Samaan aikaan on tietysti varauduttava siihen, että koronavirus iskee myös yritysorganisaation ihmisiin. Miten tuotantoa tai palvelutoimintaa jatketaan, jos joku tai jotkut henkilökunnasta sairastuvat ja joutuvat karanteeniin? Miten korvaava työ järjestetään? Entä jos logistiikkaketjut alkavat katkeilla ja hidastua? Miten on suunniteltu vaihtoehtoisia hankinta- tai jakelureittejä? Onko digitaalisesta liiketoiminnasta nyt apua ja voisiko sen lisääminen auttaa monissa koronavirusongelmissa?

Koronavirus tuo monia uusia ongelmia yritysten toimintaan. Lyhyellä tähtäyksellä ratkaisuja on tehtävä nopeasti ja määrätietoisesti. On myös ohjattava yrityksen toimintaa ”käsiohjauksella” nopeasti ja tarkasti. Tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia on seurattava päivittäin ja viikoittain. Kuitenkin – nytkin pitää yrittämisessä paikkansa se, että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” ja sitten on myös toimittava suunnitelmien mukaisesti.

Kyllä tästä koronakriisistä yrittäjät ja yritykset selviytyvät. Tsemppiä kaikille yrittäjille!

 

Kirjoittaja: Kari Neilimo, vuorineuvos, taloustiet. tri,
Business Kangasala Oy, hallituksen jäsen