Mistä voi tietää, kenestä tulee yrittäjä?

Päivi Kuusivaara

toimitusjohtaja
Business Kangasala Oy
etunimi.sukunimi@businesskangasala.fi

Hyviä uutisia: Kokemukseni mukaan millenniaalit suhtautuvat yrityksen perustamiseen huomattavasti matalammalla kynnyksellä kuin keski-ikäiset ja vanhempi sukupolvi. Järjestelmä on kehittynyt, yrittäjyyskasvatuksen määrää on lisätty ja jopa akateeminen maailma tunnistaa yrittäjyyden uravaihtoehdoksi tieteen tekemisen rinnalla. Paljon hyviä asioita on siis tapahtunut yrittäjyyden edistämiseksi. Ja uutisia silmäillessä koko kansakunta on herännyt siihen, että Suomi tarvitsee uusia kasvuyrityksiä kipeämmin kuin koskaan.

Aiemmin yrittäjyys kulki ns. isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle. Niin syntyi hienoja perheyrityksiä, joista vanhimmat lienevät Euroopan mittakaavassa Italiassa ja Saksassa, maailmanlaajuisesti Yhdysvalloissa. Mutta jos ei ole perheyritystä taustalla, miten uudet yritykset syntyvät? Mistä siis voi tietää, kenestä tulee yrittäjä? Verhoaako yrittäjyyttä salaperäinen ja mystinen geeneissä kulkeva yrittäjyyden dna vai arkipäiväistyykö yrittäjyys ihan samanlaiseksi päivätyöksi kun kaikki muukin työ?

Yritys syntyy, kun joku keksii uuden tuotteen tai palvelun tai uudistaa jonkun toimintamallin, jolle tunnistetaan markkinarako, jossa sillä voi tehdä rahaa. Muutamia vuosia sitten näin syntyivät uudet majoitustavat, tilaustaksit, ruokalähetit, nettipalvelut jne. Alkuvaiheessa yrityksiä on kahdenlaisia: joku perustaa yrityksen oman ammatillisen osaamisensa ympärille, palkkaa työvoimaa ja kasvaa orgaanisesti jopa suuryritykseksi saakka. Toinen versio on ns. startup-yritys. Startupit eroavat perusyrityksistä siinä, että idea on usein futuristinen, riski onnistua on pieni ja rahoitustarve on suuri. Myös rahoituksen lähde on usein muu kuin pankkilaina. Rahoitus voi tulla pääomasijoittajilta, bisnesenkeleiltä tai Friends-fools-family -pohjalta. Suomessa näitä startup-yrityksiä eteenpäin viemään on syntynyt myös uusi toimijoiden joukko, on messutapahtumia kuten Slush, on kokonaisia uusia yritystaloja kuten Maria 01 Helsingissä ja P6 Tampereella ja bisnesenkelit ovat järjestäytyneet Fiban ry:ksi. Televisiossa pyörivä Leijonan luola on hyvää viihdettä esittelyn osalta, mutta saadaksesi rahoituksen, sinun on osoitettava, että ideasta tulee menestys ja sijoittajat saavat rahansa takaisin.

Keksijä voi olla kuka tahansa meistä, joka on tyytymätön tuotteen toimintaan tai palvelun saatavuuteen. Ja ihan kaikista voi tulla yrittäjiä. Idea täytyy vain hinnoitella, miettiä toimitusketjut, etsiä tilat ja kumppanit, suunnitella markkinointi, tehdä hyvä liiketoimintasuunnitelma ja tulla idean kanssa julkisuuteen. Aikaisemmin yrittäjyyttä neuvoivat uusyrityskeskukset, kuten meilläkin vielä tänä päivänä tekevät, mutta rinnalle on hienosti noussut yrittäjyyden sisällyttäminen eri oppilaitoksiin. Pienimmät ovat Pikkuyrittäjiä, yläkoulussa on NY-yrityksiä ja yrittäjyys valinnaisaineena on Kangasalla kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan. Lisäksi kisataan Taitajat-kisoissa ja järjestetään erilaisia yritysideaiheisia kilpailuja.

Yrityksen perustaminen on tehty helpoksi. Kuka tahansa voi kirjautua nettiin ja rekisteröidä oman yrityksen, menestyminen riippuu sitten monista muista tekijöistä. Yrityksen perustamisessa pätee erinomaisesti vanha viisaus, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sitten ei tule niin suuria yllätyksiä, kun yritystoiminta oikeasti pyörähtää käyntiin. Monen yritystarinan taustalta löytyy myös ”onnenkantamoinen”, tarina siitä että tuote tai yrittäjä oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja siitä syntyi se menestystekijä, joka siivitti yrittäjää eteenpäin.

Meistä jokaisesta on yrittäjäksi. Toiset sietävät epävarmuutta enemmän kuin toiset. Toiset työllistävät vain itsensä, toiset pitävät itsestään selvyytenä, että kun toiminnan saa vauhtiin, palkataan tekijöitä. Myynti ja markkinointi on oma juttunsa, samoin kirjanpito, ostot ja hankinnat….jokainen yritystä pyörittänyt tietää, että yrittämisessä tarvitaan monipuolista osaamista ja ymmärrystä, mitä kannattaa tehdä itse ja mitä pitää ulkoistaa. Sinun ei tarvitse olla yrittäjäperheestä, sinulla ei tarvitse olla kaupallista tutkintoa, mutta sinulla pitää olla kiinnostus menestyä yrittäjänä. Kysymys kuuluukin, haluatko yrittää?

© Business Kangasala 2025 Creative Crue