Käsityöläisyys kunniaan – Wagtail Design on ylpeästi pirkanmaalainen eettisten korkkituotteiden valmistaja

Anne ja Gary Moore ovat viihtyneet Kangasalla erinomaisesti.

Anne ja Gary Moore asuvat punaisessa puutalossa Kangasalan Suomatkalla lemmikkiensä kanssa. Välillä pihapiirissä pyörivät myös naapurin lampaat. Kontrasti on suuri verrattuna ulkomailla vietettyyn aikaan, jolloin työn kautta toisensa tavanneet Anne ja Gary asuivat yhdessä Yhdysvaltojen suurimmista kaupunkikeskuksista. Seattlen keskusta ja bisnesmaailman hektisyys vaihtuivat luonnonläheiseen asumiseen ja yrittämiseen Kangasalla.

Ulkomailla vietetyn ajan jälkeen pariskunta palasi Suomeen ja halusi asettua joko Pirkkalaan tai Kangasalle. Jälkimmäisestä löytyi ensin sopiva koti. Nyt Anne ja Gary ovat asuneet neljän vuoden ajan Suomatkalla ja yhteinen yritys on perustettu elokuussa 2020.

— Arvostamme maalaishenkisyyttä, on ihanaa asua hevostallin ja lehmien ympärillä! iloitsee Anne.

Gary Moore on kotoisin Liverpoolista. Hän on oppinut kierrättämisen kulttuuriin ja käsityöläisyyteen jo lapsena, sillä hänen isoisällään oli kenkäliike, jossa käytetyt nahkakengät korjattiin ja myytiin jälleen uudelleen käyttöön.

Wagtail Designin tarina alkoi siitä, kun jousiammunnassa hyvin menestynyt Gary oli vailla kunnollisia varusteita. Hän alkoi valmistaa itselleen harrastuksessa tarvittavia välineitä ja sitä kautta syntyi innostus käsityön tekemiseen ja yrityksen perustamiseen.

Wagtail Designin kaikki tuotteet valmistetaan Annen ja Garyn kodin yläkerrassa sijaitsevassa työhuoneessa.

Mikään ei kuole, kun korkki hankitaan

Mikä voisi olla nahalle tarpeeksi hyvä vaihtoehto? Sitä Anne ja Gary pohtivat pitkään. Nahka on hyvä ja kestävä materiaali, mutta sen valmistamiseen käytetään paljon erilaisia kemikaaleja. Pinatex on ananaksesta valmistettava kestävä materiaali, mutta ananaksen kasvatuksen tieltä joudutaan hakkaamaan sademetsää.

Korkki sen sijaan on materiaali, joka on täysin uusiutuva. Korkkia saadaan korkkitammista, joita kasvaa Etelä- ja Lounais-Euroopassa. Korkkitammi elää useita satoja vuosia ja puusta voidaan kerätä materiaalia noin joka kymmenes vuosi. Koruihin ja asusteisiin käytettävä korkkimateriaali on tiiviimpää ja sen kasvaminen kestää noin 40 vuotta.

Portugalissa, mistä Wagtail Designin käyttämä korkki tulee, on rangaistava teko, jos korkkipuuta vahingoittaa. Puut kasvavat villillä alueella ja ovat suojeltuja. Korkkipuulla on myös positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä.

— Korkki kerätään käsityönä. Keräämisen jälkeen puu imee ilmasta moninkertaisesti hiilidioksidia, siksi korkki on materiaalina myös hyvin ekologinen, kertoo Anne.

Korkki on myös erittäin kestävä materiaali ja sillä on hyviä ominaisuuksia. Se eristää lämpöä ja on hygieeninen, kevyt, biohajoava sekä vedenkestävä. Korkkipuun kuoresta työstetään perinteisin menetelmin erittäin ohuita levyjä, jotka jatkojalostetaan nahkamaiseksi kankaaksi.

— Aika rajuja otteita saa käyttää, jotta laadukkaan korkkimateriaalin saisi rikki, naurahtaa Gary.

Korkkimateriaali on luonnostaan puunväristä, mutta sitä saa myös monissa värikkäissä kuoseissa. Väriaineet ovat luonnollisia ja esimerkiksi punaviinillä värjäämällä saa upeita sävyjä aikaan.

Paikallisuus on tärkeä arvo

Wagtail Design on ylpeästi paikallinen ja pirkanmaalainen. Yrityksen logossa komeilee Pirkanmaan maakuntalintu västäräkki, ’wagtail’.

Yritys perustettiin viime vuonna keskellä koronakriisiä. Onneksi kotimaisille käsityöläisyrityksille tilanne ei ole ollut pelkästään paha. Koronan vaikutuksesta kotimaisen käsityön arvostus on lisääntynyt ja verkkokauppamyynti kasvanut.

Tällä hetkellä Wagtail Designin tuotteita myy oma verkkokauppa sekä vastuullisten tuotteiden kauppa-alusta Weecos. Lisäksi tuotteita on myynnissä muutamassa kivijalkaliikkeessä.

Viime elokuussa avatun oman verkkokaupan vastaanotto on ollut hyvä ja sen palautusprosentti on edelleen pyöreä nolla.

Koronan takia kaikki messut, tapahtumat ja torit ovat vielä jääneet kokematta. Niitä verkostoitumisesta ja paikallisesta yhteistyöstä innostuneet Anne ja Gary ovat kovasti kaivanneet.

Västäräkki ’wagtail’ on Pirkanmaan maakuntalintu ja Wagtail Designin tunnus.
Annella on korvissaan punakultaiset More -korvakorut.

Aitoa käsityötä

Wagtail Designin korttitaskut ja laukut ommellaan kaikki käsin ja yksitellen.

— Ompelukonetta käytettäessä käsi ohjaa konetta. Se ei ole sama asia kuin käsityö, toteaa Gary.

Wagtailin tuotteissa käytetään japanilaista lankaa, joka on tehty kestämään. Lanka on yhtämittaista, kiiltävää ja kaunista.

Ennen ompelua korkkimateriaaliin tehdään reiät, joihin tikit tarkasti kohdistetaan. Laadukas lanka ja tarkka käsityö takaavat sen, ettei ommel pura. Käsin ompelemalla syntyy erittäin kestävä jälki, jolle Gary voi myöntää elinikäisen takuun.

— Kaikkien asioiden tulee olla kunnossa, jotta saadaan aikaiseksi kestävä ja laadukas lopputulos, kertaa Gary.

Wagtailin tuotteet ovat yksityiskohdiltaan ainutlaatuisia ja asiakkaan halutessa myös kustomoituja; esimerkiksi korttitaskuihin saa aina halutessaan omat nimikirjaimet. Kaikki tuotteet valmistetaan tilauksesta. Korvakorut valmistetaan aina ylijäämämateriaalista ja erilaisia malleja on lähes 50. Koruihin saa lisäksi valita metalliosan värin.

— Vain taivas on rajana, mitä kaikkea korkista keksimmekään valmistaa! On myös hienoa, että asiakkaat ovat esittäneet omia ideoitaan ja tuotteita on valmistettu myös toiveesta, iloitsee Anne.

— Joidenkin ideoiden suunnittelu kestää kauemmin, jotkin taas menevät hetkessä oikein. Nyt kehitteillä on esimerkiksi kameran olkahihna ja erilaisia sisustustuotteita, lisää Gary.

 

”Kuka meidän tuotteisiimme uskoo, ellemme me itse?”

Anne ja Gary Mooren haaveena on tehdä korkki tunnetummaksi materiaaliksi. He haluavat valmistaa tuotteita, jotka kestävät eliniän ja tarjota vaihtoehdon, joka on ekologinen ja tukee kestävää kehitystä.

— Olisi todella hienoa päästä työskentelemään yrityksessä täysipäiväisesti ja samalla edustaa arvoja, joita me omassa elämässä vaalimme, sanoo Anne.

Gary valmistaa kaikki Wagtail Designin myymät tuotteet ja Anne hoitaa hallinnon sekä markkinoinnin. Koska toimeentulo on nyt Garyn käsityön varassa, on hän alkanut opastaa Annelle valmistustekniikkaa tuote kerrallaan.

Pariskunta on tottunut yhteistyöhön ja yhdessä töiden tekemiseen. Erimielisyyksiä kuulemma aiheuttaa lähinnä vain sen, miten tuotteet asetellaan tuotekuviin.

— Gary on todella luova ja hänellä on aina jokin idea valmiina, kehuu Anne puolisoaan.

— Minä vain teen tuotteen, se on helppo osa! Annehan tekee kaiken muun, vastaa Gary.

Wagtail Designissa uskotaan kotimaisen käsityön arvotuksen kasvuun. Vastuullinen kulutus tulee lisääntymään jatkossakin.

Teksti: Senni Jalonen
Kuvat: Tiia Ennala

© Business Kangasala 2024 Creative Crue