Yksinyrittäjän kokemus verkkokaupan rakentamisesta ja käyttämisestä WordPressin ja Woocommercen yhdistelmällä

Kaisa Dimulescu

yrittäjä, Panther Kidswear
Panterescu Oy

 

Syksyllä 2019 toteutin haaveeni ja perustin oman yrityksen. Halusin suunnitella lastenvaatemalliston, jonka vaatteissa yhdistyisi asioita, joita olin itse äitinä kaivannut. Näin sai alkunsa Panther Kidswear lastenvaatteet.

Yritys lähti nollasta liikkeelle ja työtila toimii edelleen Kangasalan Suoramalla sijaitsevan omakotitalomme yhdessä huoneessa. Tosin välillä innoissani levittäydyn vähän myös muihin huoneisiin. Suunnittelussa yhdistän käsityöharrastustani ja kokemustani työvaatemaailmasta. Minulle on tärkeää, että lapsella on vaatteissa mukava olo.

Tällä hetkellä varastossa olevat vaatteet on teetetty alihankkijalla Virossa. Tarkoituksena on jatkossa teettää vaatteita ainakin osittain Suomessa. Muilta osin olen käyttänyt suomalaisia yhteistyökumppaneita, esimerkiksi kaikki neulokset ovat kotimaisia. Sähköiset kaavat ja sarjonta sekä kankaiden leikkuu on kaikki tehty Suomessa, samoin mallikappaleiden ompelu. Muut vaatteissa käytetyt tarvikkeet olen ostanut suomalaisilta yhteistyökumppaneilta ja ne on kaikki EU:n alueella valmistettuja. Pidän myös tärkeänä materiaaleja hankkiessani, että niillä on Öko-Tex sertifikaatit.

Minulle oli alusta asti selvää, että päämyyntikanava vaatteille on verkkokauppa. Lähdin heti alussa selvittämään erilaisia vaihtoehtoja. Kävin siihen aikaan Yrittäjän ammattitutkintoa TAKK:ssa ja siellä oli mahdollista osallistua päivän kestävään koulutukseen WordPressin perusteista. Se oli minulle ensimmäinen kosketus kotisivujen tekemiseen. Mieheni sen sijaan on IT-alalla. Pystyin siis kysymään häneltä asioita valintavaiheessa. Ja yhdessä keskustelimme siitä, mikä olisi firmalle järkevin ratkaisu.

WordPress on ylivoimaisesti käytetyin verkkosivualusta, joten mitään muuta ei edes harkittu. Päädyin rakennuttamaan kotisivut ja verkkokaupan WordPressin ja Woocommercen yhdistelmällä. Valintaa tehdessäni sain sen käsityksen, että Woocommercea on helppo käyttää itse, kun taas esimerkiksi Magentoa varten olisin joutunut ostamaan myös päivityspalveluita, koska Magento on monimutkaisempi käyttää. Olimme sitä mieltä, että WordPressin ja Woocommercen yhdistelmällä pärjäisin mainiosti. Magento olisi monipuolisempi, mutta niille lisämahdollisuuksille emme nähneet tarvetta. Muita vaihtoehtoja ei lähdetty edes miettimään.

Pantteri on sisäinen voimaeläimeni ja tavallaan luova ja leikkisä puoleni. Sen vuoksi haen vaikutteita viidakosta. Suunnittelin visuaalisen ilmeen kotisivuilleen itse, mutta sivujen rakennustyön ulkoistin. Se oli ehdottomasti oikea päätös. Yksinyrittäjänä työtä on niin paljon, eikä minulla ollut omaa osaamistakaan, joten työ olisi sitonut myös mieheni asiaan päiväkausiksi.

Kun sivut oli julkaistu, opettelin lisäämään ja päivittämään tuotteita, tuotekategorioita, toimitusehtoja, jne. tarpeen mukaan. Tuotteita ja kuvia lisätessä kannattaa kiinnittää huomiota nimeämiseen. Lisäksi tuotteille on tärkeää laittaa oikeat avainsanat ja kuville vaihtoehtoinen eli alt-teksti, jotta hakukoneet osaavat hakea niitä oikein.

Oppiminen kävi nopeasti, koska yhdistelmä on todellakin sopivan yksinkertainen ja helppo käyttää. Nyt Panther Kidswearin verkkokaupasta löytyy lastenvaatteita koosta 50 kokoon 140. Lisäksi sieltä löytyy Saksalaisen perheyrityksen ympäristöystävällisiä, lähimetsien puista valmistettuja leluja – viidakkoaiheisilla kuvilla tietenkin. Kaikki lelut täyttävät lelustandardin EN 71 vaatimukset eli ne ovat varmasti turvallisia.

Tarvitsin Woocommerceen myös lisäosia. Esimerkiksi osan, jolla pystyin toteuttamaan tuotteisiin pienen räätälöintipalvelun. Panther Kidswearin vaatteet ovat yksivärisiä. Halutessaan asiakas voi valita vaatteeseen kuvan (pantteri, tukaani tai orkidea), jonka painan itse asiakkaan haluamaan kohtaan. Lisäosia Woocommerceen on helppo löytää ja lisätä.

Pikku hiljaa Panther Kidswearin verkkokauppa (www.pantherkidswear.com) on kehittynyt viidakkoaiheisia lastentuotteita tarjoavaksi kaupaksi. Seuraavaksi, syyskuussa, kauppaan on tulossa myyntiin lastenkirja: Pontus Pantteri – Elämää viidakossa. Tämä esikoisteokseni kuvaa leopardiperheen elämää, joka on täynnä jännittäviä hetkiä.

Kirjassa upean emon hellässä huomassa kasvavat suloiset pennut opettelevat tärkeitä elämäntaitoja. Tarina on kehitetty oikeiden leopardien elämän tapojen ympärille. Eli periaatteessa tarina voisi olla tottakin. Lisäksi myyntiin on tulossa myös viidakkokuvista koostuva värityskirja. Woocommercella rakennettuun verkkokauppaan pystyy hyvin lisäämään erilaisia tuotteita. Vaatteet ovat kaupassa leluista ja kirjoista poiketen ns. muunnelmatuotteita, koska niihin valitaan koko, väri ja mahdollisesti myös kuva.

WordPressin ja Woocommercen yhdistelmä on toiminut melko hyvin. Tärkeintähän on, että verkkokauppa on asiakkaalle helppokäyttöinen ja olen saanut palautetta, että Panther Kidswearin verkkokauppa on sellainen. Jossain vaiheessa kytkin automaattipäivitykset pois, koska Woocommerceen ostetut lisäosat saattoivat lopettaa toimintansa päivityksen myötä. Pahin tilanne syntyi, kun päivityksen jälkeen tuotteita ei enää saanut valittua ostoskoriin. Oli ikävä tunne, kun asiakas kertoi, että ostaminen verkkokaupasta ei onnistu. On parempi tehdä aika ajoin päivitykset manuaalisesti varmistaen, että ostaminen varmasti onnistuu myös päivitysten jälkeen.

Kyllä minä suosittelisin WordPressin ja Woocommercen yhdistelmää kaikille, joilla ei ole vahvat omat IT-taidot. Uskon, että sen käytön oppii kuka tahansa.

[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

www.pantherkidswear.com

Kuvat: Panther Kidswear

© Business Kangasala 2024 Creative Crue