Kangasalan BUSINESS & STARTUP -päivän tunnelmia

Kangasalan historian ensimmäistä Business & Startup -päivää vietettiin Kangasala-talolla 9.4.2025.

Tilaisuus herätti kiinnostusta jo etukäteen, ja hieman yli sadasta ilmoittautuneesta myrskyisenä päivänä paikan päälle tuli noin 80 kuulijaa. Saimme sekä tilaisuuden aikana että sen jälkeen paljon positiivista palautetta. Tapahtuman sisältöä, järjestelyjä ja ideaa kiiteltiin vuolaasti.

Järjestäjänä Business Kangasala Oy haluaa lausua kiitoksen kaikille esiintyjille sekä rohkeille kilpailijoille, joiden kaikkien esityksiä oli inspiroivaa kuunnella. Kiitämme mielenkiintoisten yrityspuheenvuorojen pitäjiä Antti Pirttilahtea ja Olli Särkkälää sekä tuomariston jäseniä asiantuntevuudesta ja hyvästä työstä.

Tilaisuuden avaussanat lausui kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ja juontaja toimi Sanna Laitinen.

Iltapäivän odotetuimman puheenvuoron tarjoili bisnesenkeli, sijoittaja ja Leijona Luolastakin tuttu leijona Kim Väisänen. Väisänen sai yleisön viihtymään. Hän puhui yrittämisestä, onnistumisesta sekä haasteista monesta näkökulmasta.

Väisänen muistutti, että yrittämisessä tärkeää on oleellisten asioiden tunnistaminen ja keskittyminen niihin. Myös henkilöiden merkitys yritykselle on ensiarvoisen tärkeää, ja toimitusjohtajan jälkeen yrityksen tärkein henkilö onkin henkilöstöjohtaja. Väisänen kiitti myös hankalia asiakkaita, sillä juuri he tekevät sinusta parempia.

Pitchauskilpailu innosti ja kiinnosti

Kangasala-salin lavalle oli valittu kuusi finalistia pitchaamaan ideoitaan. Yleisö pääsi näkemään hyvin monipuolisen kattauksen kolmen minuutin pituisia esityksiä. Tuomaristolla riitti kysymyksiä kaikille kilpailijoille heidän esitystensä jälkeen.

Ensimmäisenä Jenny Salo esitteli Kultapalat Oy:n toimintaa, jossa perhepäivähoitoa järjestetään franchising-periaatteella. Toisena Jussi Niemioja UDT Technologies Oy:stä kertoi tulevaisuuden liikkumismuodoista. Kolmantena Mielen Mintti -yrityksen Kaisa Loponen esitteli uudenlaisen sydänystävällisen työpaikan mallia. AterLux Creationsin Teemu Viita-aho osallistui kisaan tekoälypohjaisen muotokuvataiteen idealla ja Tea Kivimäki GW Hyvinvointi Oy:stä esitteli uudenlaista tapaa hoitaa hyvinvointiaan virtuaalimallin avulla. Viimeisenä lavalle asteli Ville Hulkko Fifth Innovation Oy:stä salkku mukanaan. Salkusta paljastui hiilinegatiivinen rakennusmateriaali, hiilitiili.

Tuomaristo valitsi voittajaksi Fifth Innovation Oy:n Ville Hulkon pitchauksen, jota tuomaristo luonnehti parhaaksi esitykseksi, joka sisälsi paljon konkretiaa. Hiilitiili on kiinni globaalissa trendissä, se ratkaisee sivuvirtaongelman ja sitä on kehitetty pitkään.

Tuomaristossa vaikuttivat Business Tampereen operatiivinen johtaja Pertti Aimonen, FiBAN Tamperetta edustanut Ilkka Kaikuvuo sekä Kangasalan sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen. Tuomariston sihteerinä toimi Business Kangasalan Päivi Kuusivaara.

Vaikuttavia ja vakuuttavia yritystarinoita

Kangasalan Lentolassa toimivan Taerosol Oy:n toimitusjohtaja Antti Pirttilahti kertoi yrityksen tarinan viidessätoista minuutissa. Mistä kaikki alkoi, ja kuinka teknisten aerosolien valmistaja päätti uudelleen hypätä kosmetiikan maailmaan. Loikka todella on kannattanut sekä liikevaihdon että menestyksen kannalta, sillä Mjuuk-tuotemerkin tuotteet ovat saavuttaneet useita palkintoja.

Hirvelän Kaurapaahtimon toimitusjohtaja Olli Särkkälä kertoi tarinan, joka alkoi talkkunasta ja pienestä jämsäläisestä kylästä, jossa yritys on saanut alkunsa yli 50 vuotta sitten. Hirvelän tarina jatkui, kun jatkaja löytyi useiden sattumusten summana. Nykyisin yritys toimii Kangasalla ja kehittää jatkuvasti uusia tuotteita.

 

Valokuvat: Joanina Rantala Photography

Lisätietoja tapahtumasta

© Business Kangasala 2025 Creative Crue