Muutos on mahdollisuus

Tea Boman

yrittäjä
eZille

Nyt on pidettävä kieli keskellä suuta. Omakotitalon portaikko on kapea, ja tikkaiden jokainen jalka on säädetty eri portaalle. Keikun ja kurottelen huojuvilla tikkailla sivuttain ja asennan metrin levyistä, kankeaa tasoitetapettia seinään. Katon rajassa on pirun kuuma. Hiki valuu silmiin, niskaan sattuu kipeästi ja oikea olkapää vihoittelee. Onko tässä koko hommassa mitään järkeä. Kestääkö kroppa tätä vielä vuosia, kuten sen pitäisi?

Ja kestääkö pää? Ensin sumplit joka päivälle oman ohjelman niin, että ehdit siivouksesta vielä remppaan tai päinvastoin, ja puoli viideltä istuu soitto-oppilas pianon ääreen. Illalla odottavat paperihommat, töiden suunnittelut ja kalenteroinnit, auton purkamiset ja uudelleen pakkaamiset seuraavan päivän töitä varten. On tämä kyllä aika säätämistä.

Taitaa olla parasta pitää kahvipaussi. Taiteilen itseni yhtenä kappaleena alas tikkailta. Kahvi on pysynyt termarissa kuumana, mutta voileivän päälliset ovat vähän lätsähtäneet.

Kaivan kännykän esiin: sähköpostia asiakkaalta, jolle tein toissa päivänä ensimmäisen siivouksen. Minkähänlaista palautetta täällä mahtaa olla…

”Pidän paljon sun tavasta toimia ja työsi jäljestä. Jatketaan sovitusti.”

Onpa kiva, että hän on tyytyväinen. Entä mitäs´ Whatsappissa? Vanha asiakas kiittää eilisestä. ”Sydämellinen kiitos, Tea, taas kaikesta. Oli ihmeellistä tulla puhtaaseen, raikkaaseen, kauniiseen, hyvällä maulla järjestettyyn kotiin. Pyytäisin sinut siivoamaan jatkossa tiheämmin, jos vain kalenteristasi löytyy tilaa.”

Uusi kyselykin on tullut: “Sinua suositeltiin somessa, kun etsin tapetoijaa. Milloin ehtisit? Haluaisin olohuoneeseemme tehostetapettiseinän”

Yrittäjä ei elä pelkällä kehulla, mutta se on mahtava sparraaja työssä jaksamisessa. Tyytyväisten asiakkaiden viestit saavat taas muistamaan, miksi minä teen ja haluan tehdä tätä työtä.

Kolme vuotta sitten työskentelin asiakaspalvelupäällikkönä suuressa talotehtaassa ja sompasin Sonkajärvi – Tampere – Helsinki -akselilla. Tykkäsin tosi paljon työstäni. Sitten tuli pitkä lomautus. Uusien töiden löytäminen lomautettuna osoittautui niin vaikeaksi, että lopulta sanoin itseni irti helmikuussa 2020. Olisin perustanut pieniä maalaus- ja tapetointitöitä tekevän eZillen saman tien, mutta TE-keskus toppuutteli koronapandemian vuoksi.

Päätin, että 1.9. aloitan työt ja niin avasin eZillelle sivut Facebookiin. Kyselyitä alkoi tulla pikkuhiljaa, ja mieheni ehdotusesta aloin tarjota ja tehdä myös kotisiivouksia. Joulunalusaika täyttyikin niistä nopeasti. Ilmoittelin myös pianotuntien antamisesta erityislapsille. Keväällä 2021 minulla oli jo 7 oppilasta.

Ja nyt olen tässä. Nousen takaisin tikkaille, jotka ovat ihan yhtä kiikkerät kuin ennen kahvitaukoa. Ja oikea olkapää aloittaa ikävän viestittelynsä heti, kun jatkan hommia. Siitä huolimatta tuntuu jotenkin kepeämmältä. Tätä on niin kiva tehdä.

Välillä toki hirvittää, kun töihin ei kyselläkään. Vaan sitten onkin kohta taas hetki, jona harmittaa, kun joudun sanomaan, että ehdin vasta kahden kuukauden kuluttua. Yksin kun tekee, ei vain kerta kaikkiaan ehdi joka paikkaan.

Olen minä työntekijänkin palkkaamista toisinaan miettinyt, mutta hetikohta päättänyt jatkaa yksin. Haluan tehdä tätä just eikä melkein omalla persoonallani.

Vaihtelevuus pitää vireänä. Ihan turha siis epäillä pään kestämistä. Vaikken olekaan ihan tyttönen, niin kyllä se kroppakin vielä jaksaa, kun apuna ovat esimerkiksi hierojani, kalevalainen jäsenkorjaajani ja pilatesohjaajani – kaikki muuten kangasalalaisia naisyrittäjiä. Sellaisia ovat myös kosmetologini ja kampaajani, jotka piristävät ulkoista olemustani ja mieltäni.

Onneksi me kaikki olemme uskaltaneet lähteä yrittämään. Nyt tiedän, että ikäkään ei ole este tehdä asioita, joita haluaa tehdä. Muutos on todellakin mahdollisuus.

Muutama sekunti heinäkuussa osoitti, että mullistava muutos voi tulla vastaan myös niin, ettet itse voi asialle yhtään mitään. Nyt perheemme on hyvää vauhtia toipumassa auto-onnettomuudesta, ja päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus siitä, ettei kenellekään meistä käynyt pahemmin.

Onnettomuus vahvisti entisestään uskoani siihen, että uusiin asioihin pitää tarttua silloin, kun itsestä vahvasti tuntuu siltä. On hyvä, että ihmisellä on unelmia. Ei kuitenkaan kannata vain jäädä unelmoimaan ja jahkailemaan, vaan tehdä unelmista totta. Jos sinullakin on unelma, usko itseesi ja osaamiseesi. Mene ja tee. Hyvä siitä tulee.

Kuva: Riina Peuhu