Suomen Erityisjäte ratkoo ongelmia ympäristön hyväksi

Tarasten kiertotalousalueelle toimintojaan laajentanut yritys on edelläkävijä pilaantuneiden maiden ja materiaalien käsittelyssä. Jätteenpolton pohjakuonat saavat myös uuden elämän kuivaerotustekniikan ansiosta. Suomen Erityisjäte on palvellut kuntia ja yrityksiä jo 20 vuoden ajan. 

Tarasten kiertotalousalueelle on valmistunut vuonna 2024 uusi toimisto- ja hallirakennus. Sen lisäksi alueella sijaitsee yrityksen käsittelykenttä sekä loppusijoitusalue. Suomen Erityisjäte tulee keskittämään toimintaansa yhä enemmän Pirkanmaalle. Yritys on perustettu Forssassa, jonka jälkeen se laajentui Poriin – ja nyt on Pirkanmaan ja Tarasten alueen vuoro. Yrityksessä työskentelee noin 35 henkilöä, joista reilu kolmannes Kangasalla.

– Sijoittuminen Tarasten alueelle avasi meille uusia mahdollisuuksia, kertoo Kangasalan yksikön liiketoimintapäällikkö Osmo Jyrävänkoski.

– Taraste mahdollistaa myös paljon yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Lassila & Tikanoja on meille tärkeä naapuri ja Mevasetin kanssa tehdään yhteistyötä maarakentamiseen liittyen. Tarasten alueen rakentamisessa on myös hyödynnetty tuottamiamme materiaaleja.

Suomen Erityisjätteen tavoitteena on edistää kiertotaloutta Suomessa. Pilaantuneille aineksille ja materiaaleille pyritään löytämään oikeanlaiset käsittely- ja puhdistustavat, loppusijoitus on aina vasta se viimeinen ratkaisu.

ilmakuva tarasten kiertotalousalueelta
Tarasten kiertotalousalueelle sijoittuminen laajentaa Suomen Erityisjätteen toimintamahdollisuuksia ja vahvistaa liiketoimintaa Pirkanmaalla. Kuva: Suomen Erityisjäte Oy/ Mikko Anijärvi
Puhtaamman ympäristön puolesta

Yhtenä Suomen Erityisjätteen keskeisenä toimialana on pilaantuneiden maaperien ja pohjavesien käsittely ja puhdistus. Liiketoimintapäällikkö Mikko Myllymäki on johtanut maaperän ja pohjavesien kunnostusta reilun vuoden ajan Suomen Erityisjätteellä, joka osti liiketoiminnan Doranova Oy:ltä vuonna 2023.

– Meillä on jatkossa tilaa täällä Kangasalla puhdistuslaitteistojen kokoonpanolle ja asennukselle, kertoo Myllymäki.

Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostukset tehdään patentoidulla ja etäohjattavalla kunnostusyksiköllä, jonka avulla laajojen pilaantumien kunnostaminen on kustannustehokasta. Laitteisto tekee kunnostuksia biologisin, kemiallisin sekä fysikaalisin menetelmin paikan päällä kohteessa.

– Jos katsotaan historiaa taaksepäin, niin aika moni asia on tehty ensimmäisinä Suomessa. Olemme käyttäneet muista erovia tekniikoita sekä materiaaleja, ja meillä on käytössämme patentoituja ratkaisuja, toteaa Myllymäki.

kuonankäsittelylaitteisto
Suomen Erityisjätteellä on käytössään patentoituja ratkaisuja. Esimerkiksi jätteenpolton pohjakuonia käsitellään ainoana Suomessa tehokkaalla kuivaerotustekniikalla, jolla saadaan arvokkaat raaka-aineet, kuten metallit, takaisin kiertoon. Kuva: Suomen Erityisjäte Oy/ Mirkku Merimaa
Scanwas-keinokiviaines on vastuullinen valinta infrarakentamiseen

Sekajätteen polttamisesta jää jäljelle pohjakuonaa, joka koostuu mm. lasista, metalleista, keramiikasta, kivestä, tiilestä, tuhkasta ja erilaisista sulamistuotteita. Pohjakuonaa syntyy noin kolmasosa poltettavan jätteen määrästä – eli vuositasolla paljon. Jätteenpolton yleistyttyä myös pohjakuonan määrä on kasvanut. Mitä vähemmän pohjakuonasta päätyy kaatopaikalle, sen parempi.

Suomen Erityisjäte käsittelee Suomessa ja Pohjoismaissa pohjakuonia markkinoiden edistyksellisimmällä kuivaerotustekniikalla. ADR (Advanced Dry Recovery) on hollantilaisen yliopiston patentoima menetelmä.

Jätteenpolton pohjakuonien käsittelyn myynnistä, käsittelytoiminnoista sekä kehitystyöstä vastaava Markus Lehtonen kertoo, että kyseessä on ballistinen erotin, joka pystyy muita menetelmiä tehokkaammin erottamaan metallit muusta pohjakuonasta.

– Siirrettävällä kuivaerotuslaitteistollamme voi käsitellä noin 100 000 tonnia pohjakuonia vuodessa. Suomi on isoin markkina-alue sekä Baltia ja Skandinavian puolella erityisesti Ruotsi.

Pohjakuonasta noin 85 % on teknisiltä ominaisuuksiltaan luonnonhiekan ja soran kaltaista mineraaliainesta. Tästä mineraaliaineksesta valmistetaan Scanwas-keinokiviaines.

– Pohjakuonan mineraaliaineksella eli Scanwas-keinokiviaineksellamme voidaan korvata luonnonhiekkaa ja -soraa esimerkiksi tierakenteissa ja betonituotteissa.

Keinokiviaines sopii erityisen hyvin esimerkiksi kevyen liikenteen väylien, pysäköintialueiden ja varastointikenttien alempiin rakennekerroksiin. Scanwas-keinokiviaineksen käyttö ei vaadi ympäristölupaa. Myös Tarasten kiertotalousalueen rakentamisessa on käytetty kyseistä materiaalia.

– Myös Erityisjätteen oma kenttä Tarasteella on tehty Scanwas-materiaalista ja käsittelykentän pohjiin sitä meni kaksikymmentätuhatta tonnia, lisää Jyrävänkoski.

markus lehtonen mikko myllymäki ja osmo jyrävänkoski suomen erityisjätteen ovella
Jätteenpolton pohjakuonista vastaava Markus Lehtonen, maaperien ja pohjavesien kunnostamisesta vastaava Mikko Myllymäki sekä Kangasalan yksikön liiketoimintapäällikkö Osmo Jyrävänkoski Suomen Erityisjätteen uuden toimisto- ja hallirakennuksen edustalla. Kuva: Jari Salopino
Ei kasvava, vaan muuttuva ala

Suomen Erityisjätteellä rakentamisalan hiljainen ajanjakso näkyy, mutta työ jatkuu ja teollisuus kuitenkin pyörii.

– Me toimimme alalla, joka ei ole kasvava, ehkä enemmänkin muuttuva, sillä pilaantuneet maat eivät enää lisäänny. Toki jossain kaatuu aina öljyrekkaa ojaan tai vastaavaa, niin sitten tulee maaperän tai pohjaveden kunnostustarpeita, toteaa Jyrävänkoski.

Myös muuttuva lainsäädäntö muuttaa alaa ja vanhoja kunnostamattomia alueita on vielä paljon jäljellä.

– Pilaantuneet kohteet ovat kaikki tiedossa, mutta osa niistä on niin haasteellisia puhdistettavia, että ne odottavat toimivien ratkaisujen kehittämistä. Panostamme tulevaisuudessa enemmän veden käsittelyyn ja puhdistamiseen, se työ ei tule ikinä loppumaan, lisää Myllymäki.

– Kuonankäsittely ei ole kasvava ala, sillä jätteenpoltto tulee vähentymään tulevaisuudessa. Jätteenpolttolaitokset Suomessa ovat kuitenkin vielä suhteellisen tuoreita ja niillä on vielä pitkä käyttöikä jäljellä, jatkaa Lehtonen.

Materiaalien kierrätys on välttämätöntä, jotta neitseellisiä raaka-aineita voidaan käyttää kestävällä tavalla. Suomen Erityisjäte haluaa osallistua keskusteluun ja lisätä tietoisuutta vaarallisten jätteiden ja pilaantuneiden materiaalien turvallisesta käsittelystä sekä jätteenpolton pohjakuonien uusiokäytöstä.

– Kyllä sitä toivoo, että kiertotalouden kehitys jatkuisi. Suomessa ylikulutuspäivä on jo keväällä, eli valtio elää velaksi luonnonvarojen suhteen. Kierrätys ja uusiokäyttö sekä uudet innovaatiot tuovat paljon mahdollisuuksia, joita pitäisi hyödyntää yhä enemmän, päättää Jyrävänkoski.

 

Teksti: Senni Jalonen

© Business Kangasala 2024 Creative Crue