Business Kangasalan matkailuasiantuntijaksi on valittu Maria Eskelinen

Business Kangasala Oy:n avoinna olleeseen matkailuasiantuntijan tehtävään haki 20 henkilöä. Matkailuasiantuntijaksi valittiin kangasalalainen iteronomi, YAMK-restonomi ja filosofian maisteri Maria Eskelinen.

Eskelinen on työskennellyt aikaisemmin mm. Tampereen Särkänniemi Oy:ssä ja ollut perustamassa Suomen suurinta sisähuvipuisto Funzones Oy:tä. Maria Eskelinen siirtyy Kangasalan matkailun kehittäjäksi Urjalan kunnasta, jossa hän on työskennellyt tuottajana. Tuottajana hänen tehtäviinsä kuuluivat kunnan viestintä, markkinointi, matkailu sekä kulttuuri.

– Olen työskennellyt eri matkailualan tehtävissä lähes koko työurani. Matkailu on merkittävässä roolissa, kun puhutaan palveluliiketoiminnan tuloista tai vaikkapa kaupungin brändistä. Koen, että matkailun kehittämisessä Kangasalla on tehty hyvää työtä, ja samalla potentiaalia kasvaa on vielä runsaasti. Tätä työtä on ilo lähteä tekemään, kertoo Eskelinen.

Maria Eskelinen liittyy osaksi Business Kangasala Oy:n tiimiä 1.6.2023 alkaen. Matkailuasiantuntijan tehtävässä hän koordinoi matkailun kumppaniverkoston toimintaa, vastaa Visit Kangasala -matkailubrändin kehittämisestä, viestinnästä sekä markkinoinnista.

Matkailuala elää parhaillaan voimakasta muutoksen aikaa. Matkailun trendeinä nähdään digitalisaatio, vastuullisuus ja yksilöllinen asiakaskokemus.

– Yrityksille on tarjolla paljon uusia avauksia, kuten Visit Finlandin Datahub, ja ne edellyttävät yrittäjiltä oma-aloitteisuutta ja uusien asioiden omaksumista. Siksi on hienoa, että saimme tiimiimme vahvan matkailualan ammattilaisen, joka pystyy sekä tukemaan ja auttamaan paikallisia matkailualan yrityksiä että viemään kaupungin matkailubrändiä seuraavalle tasolle, toteaa Business Kangasala Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara.

 

Lisätietoja:

Päivi Kuusivaara
Business Kangasala Oy
paivi.kuusivaara@businesskangasala.fi
044 430 9246

Maria Eskelinen
maria.eskelinen@visitkangasala.fi
041 314 7221

 

© Business Kangasala 2024 Creative Crue