Kangasala on Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2023

Pirkanmaan Yrittäjien ja Pirkanmaan liiton järjestämässä elinvoimaseminaarissa 14.3.2023 Nokialla palkittiin Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta. Voittajakunta on tänä vuonna Kangasala.

Perusteluissa mainittiin, että Kangasalla yrittäjyyttä ja elinvoimaa kehittävät tahot tekevät laajamittaista yhteistyötä. Paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa kaupunki keskustelee säännöllisesti. Myös vuoden 2023 painopisteenä olleiden vastuullisuusasioiden huomioiminen on kunnassa laajamittaista ja jäntevää. Valinnan teki Pirkanmaan Yrittäjien vaikuttajavaliokunnan jäsenistä, Pirkanmaan Yrittäjien toimiston sekä Pirkanmaan liiton edustajista koostuva raati.

– Kangasala on kehittänyt elinkeinopalveluja ja yritysyhteistyötä pitkäjänteisesti, perustaen esimerkiksi elinkeino- ja matkailuyhtiö Business Kangasalan. Kärkihankkeina on kehitetty Tarastenjärven kiertotalousaluetta, Lamminrahkan yritysaluetta, Saarenmaan aluetta ja Kangasalan keskustaa. Kiitän lämpimästi Kangasalan ja Kuhmalahden yrittäjäyhdistyksiä, Kangasalan luottamushenkilöitä, Business Kangasalan henkilöstöä ja hallitusta vaikuttavasta työstä elinkeinojen edistämiseksi, sanoo Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.

Viime vuoden voittajakunta Nokia tarjosi tapahtumalle hienot puitteet, ja paikalle oli saapunut miltei sata Pirkanmaan elinkeinoelämän ja kunnallisjohdon edustajaa. Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen kertoi puheessaan, että kilpailu tarjoaa kunnille hyvän vuosittaisen keskustelun yhdessä tärkeimpien sidosryhmien kanssa ja kilpailuun liittyvä keskustelu avaa niitä tärkeitä osa-alueita, jotka lisäävät yritysten toimintaedellytyksiä kunnissa.

Jo seitsemättä kertaa järjestetyssä yrittäjyys- ja elinvoimakuntakilpailussa palkittiin myös vuoden kirittäjä, joka on ansaitusti Akaan kaupunki. Akaa on vauhdittanut kunnan yrittäjämyönteisyyttä ja elinvoimaisuutta systemaattisella työllä vuodesta toiseen, kuuluivat raadin perustelut.

– Lämpimät onnittelut Akaaseen kunniamaininnasta. On hienoa, että me Pirkanmaan kunnat kiritämme toisiamme positiivisen kilvoittelun avulla yritysten ja yrittäjien palvelujen parantamiseen. Pirkanmaan yrittäjät ja Pirkanmaan liitto tekevät arvokasta työtä kannustaessaan kuntia kilpailun avulla, toteaa Oskari Auvinen.

Kaupunkiseudun erinomaista yhteistyötä kiittelee myös Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara, joka oli ottamassa palkinnon vastaan yhdessä kaupunginjohtaja Auvisen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Haaviston, Business Kangasalan yritysasiantuntija Senni Jalosen ja Kangasalan Yrittäjät ry:n vuoden 2022 puheenjohtaja Saija Haaviston kanssa.

– Kiitämme saamastamme upeasta tunnustuksesta. Kangasala on elinvoimainen tapahtumien kaupunki. Uudet yritys- ja asuinalueet luovat kasvua ja naapurikaupunki Tampereen vetovoima säteilee meillekin, toteaa Kuusivaara.

 

© Business Kangasala 2024 Creative Crue