Kangasala on nostanut sijoitustaan merkittävästi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) Kuntaranking 2025 -tutkimuksessa. Tutkimus arvioi Suomen seutukuntien toimintaympäristöä paikallisille yrityksille ja nostaa esille alueiden kehityskohteita ja vahvuuksia.
Tutkimuksen mittareina toimivat sekä yrityspäättäjille suunnattu kysely että kuntatalous- ja yrittäjyystilastot. Kuntavertailuun on otettu mukaan 50 kuntaa, joista saatiin eniten vastauksia.
Seutukunnista ykköseksi kiri Seinäjoen seutukunta, toiseksi sijoittui Rauman ja kolmanneksi Tampereen seutukunta. Suurien kaupunkien kolme parasta olivat Seinäjoki, Tampere ja Espoo. Muiden kaupunkien kolme korkeinta pistemäärää saavuttivat Lieto, Raisio ja Naantali.
Kangasala sijoittui tutkimuksessa 11. sijalle muiden kuntien joukossa, mikä on huomattava parannus. Muita pirkanmaalaisia kuntia ei listalla ollut. Kuntaranking toteutetaan kahden vuoden välein, ja Kangasala sijoittui vuonna 2023 sijalle 18.
– Tämä sijoitus osoittaa, että kaupunki tekee oikeita asioita yritysten eteen ja elinkeino- ja matkailuyhtiö on tullut yrityksille tutuksi. On hieno huomata, että yrityspäättäjät ovat vastanneet aktiivisesti kuntaranking-kyselyyn ja olemme päässeet tähän vertailuun mukaan, kommentoi Business Kangasala Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara.
– Vuonna 2023 Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakuntakilpailun voitto osoitti, että paikalliset palvelut yrityksille olivat kehittyneet uudelle tasolle ja yhteistyö elinkeinoyhtiön, kaupungin ja yritysten kanssa on sujuvaa. Yritykset kokivat silloin, että kaupungin palkinto oli ansaittu ja oikea-aikainen, ja se heijastuu myös näissä tuloksissa, lisää Kuusivaara.
Myös elinvoima, vetovoima ja pitovoima kasvussa
Kangasala paransi sijoitustaan eilen 11.2. aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n julkistamassa EVP-indeksivertailussa. Vertailussa kaikki Manner-Suomen 293 kuntaa sijoitetaan paremmuusjärjestykseen 20 avainmuuttujan avulla. Omassa kokoluokassaan (25 000–50 000 asukasta) Kangasala sijoittui sijalle 7. ja valtakunnallisesti sijalle 22.
Lisätietoja: