Uutta tietoa ja osaamista yritykseen innovaatiosetelin avulla!
Business Finlandin innovaatioseteli on tarkoitettu alle 5-vuotiaille pienille yrityksille, joilla on kansainvälistä potentiaalia omaava uusi tuote- tai palveluidea. Innovaatiosetelin avulla voi hankkia asiantuntijapalveluja idean kehittämiseksi.
Seteliä voi hakea 24.1.2024 alkaen uusilla ehdoilla. Vuonna 2023 jätetyt hakemukset arvioidaan hakemushetken rahoituslinjausten perusteella. Setelin käyttökohteita on täsmennetty siten, että rahoitus kannustaa yrityksiä t&k-toimintaan. Avustuksen määrä on 4 500 euroa ja yrityksen omarahoitusosuus 1 500 euroa.
Hakemisen ehtoja:
- Rahoituksen voi käyttää palveluiden ostamiseen yhdeltä tai useammalta palveluntuottajalta.
- Yritys voi saada setelin vain kerran.
- Vaatimus päätoimisesta yrittäjyydestä tai kokoaikaisesta työntekijästä on poistettu.
- Avustus maksetaan sen jälkeen, kun palveluntuottajan toimittama työ on hyväksytty ja maksettu.
- Yrityksen tulee olla alle viisivuotias, kun hakemus jätetään. Ikä lasketaan yrityksen kaupparekisteriin rekisteröimispäivästä.
- Yrityksen kokoluokka on pieni: työntekijöitä on alle 50 ja vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa.
- Yrityksen Suomen Asiakastiedon Rating Alfa on vähintään A.
- Yritys on kehittämässä uutta tuote- tai palveluideaa, jolle on jo tehty suunnitelmia kansainvälistymiseen (ei olemassa olevan tuotteen jatkokehittäminen).