Kuvituskuva, jossa juoksuradan pintaa

Uusi Sprint-avustus vauhdittaa kansainvälistä kasvua hakevia pk-yrityksiä

Business Finland on avannut 1.9.2026 uuden Sprint-avustuksen jatkuvan haun. Rahoitus on suunnattu pienille suomalaisille yrityksille, jotka kehittävät innovatiivisia ratkaisuja kansainvälisille markkinoille ja tavoittelevat nopeaa kasvua.

Sprint-avustuksen tavoitteena on auttaa yrityksiä todentamaan ratkaisunsa tekninen toimivuus, asiakastarve ja markkinapotentiaali sekä luomaan edellytyksiä jatkorahoituksen hankkimiseen ja suurempien tutkimus- ja kehityshankkeiden toteuttamiseen.

Kenelle rahoitus sopii?

Sprint-avustus on tarkoitettu alle 50 henkilöä työllistäville yrityksille, joiden liikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa.

Rahoitusta voivat hakea:

  • alle 5-vuotiaat startup-yritykset, jotka eivät ole aiemmin saaneet Business Finlandin Sprint-, Tempo-, T&K-, NIY- tai Deep Tech Accelerator -rahoitusta
  • vähintään 5-vuotiaat yritykset, jotka tavoittelevat merkittävää, uuteen innovaatioon perustuvaa muutosta liiketoimintaansa ja kansainvälistä kasvua.

Mihin rahoitusta voi käyttää?

Rahoitus on tarkoitettu innovatiivisen ratkaisun kehittämisen alkuvaiheeseen. Tuettavia toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi:

  • prototyypin tai MVP-version rakentaminen
  • ratkaisun teknisen toimivuuden todentaminen
  • pilotointi asiakkaiden kanssa
  • markkina- ja asiakastarpeiden selvittäminen
  • jatkokehityksen ja rahoituksen valmistelu.

Vähintään kaksi kolmasosaa projektin kustannuksista tulee kohdistua tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Kuinka paljon rahoitusta on mahdollista saada?

Sprint-avustus on takaisinmaksutonta de minimis -tukea. Projektin kustannusarvio voi olla 100 000–133 334 euroa, josta Business Finland rahoittaa 75 prosenttia.

Yritys voi saada avustusta 75 000–100 000 euroa.

Sprint-avustuksen haku on jatkuva 1.9.2026 alkaen. Business Finland käsittelee hakemuksia ja tekee rahoituspäätöksiä jatkuvasti.

Ennen hakemuksen jättämistä yrityksen tulee rekisteröityä My Business Finland -palveluun, täydentää yrityksen perustiedot ja käydä keskustelu Business Finlandin asiantuntijan kanssa.

 

Lisätiedot ja hakeminen löytyvät Business Finlandin verkkosivuilta.

© Business Kangasala 2026 Creative Crue