Kuntien on tarkoitus avata tukihaku yksinyrittäjille mahdollisimman pian. Kunnat tiedottavat alueensa yrittäjille, kun tukea voi alkaa hakea. Kangasalla hakuun on tulossa sähköinen lomake, paperihakemuksia ei käsitellä.
Yksinyrittäjän tuessa on kyse 2000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Näitä ovat esimerkiksi yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot. Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.–31.8.2020 välillä.
Tuen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. Yrittäjä on päätoiminen, jos hän on YEL-rekisterissä tai voi esittää vähintään 20 000 euron vuosittaisen yrittäjätulon tai laskutuksen. Tuki ei ole riippuvainen toiminnan oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta.
Yksinyrittäjien tuen ja työttömyysturvan suhteesta on linjattu uudestaan, että tuet eivät vaikuta toisiinsa. Yrittäjä voi hakea sekä yksinyrittäjän tukea että työttömyysturvaa. Niitä ei soviteta yhteen, eli toisen saaminen ei vaikuta toisen saamiseen tai sen määrään.
Kunnat avaavat haun yksinyrittäjille mahdollisimman pian. Yksinyrittäjä voi hakea avustusta yrityksen kotikunnasta eli YTJ-rekisterin mukaisesta kotikunnasta. Kunnat neuvovat yrittäjiä haussa ja käsittelevät hakemukset saapumisjärjestyksessä.
Lisätiedot: TEM