Yrittäjä, tule mukaan avuksi yrittäjyyskasvatuksen edistämiseen!

Pikkolan koulu ja Business Kangasala aloittavat yhteistyössä yrittäjyyskasvatuksen lisäämisen. Saadaksemme yrittäjyyskasvatuksesta opiskelijoita mahdollisimman paljon hyödyttävän, kokemuksellisen ja realistisen, kutsumme nyt yrittäjiä mukaan tueksi ja avuksi koulutuksen sisällön tuottamiseen.

Yrittäjyyskasvatus on sisäänkirjoitettuna perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa (OPS). Keskeisenä tavoitteena on laaja-alaisen osaamisen kehittäminen kouluissa. Tähän liittyy tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden sekä tahdon kokonaisuus. Yhdeksi oppistavoitteeksi on nostettu työelämätaidot ja yrittäjyys.

Haemme nyt innostuneita yrittäjiä mukaan verkostoomme. Tavoitteenamme on alkuvaiheessa saada 1–5 kiinnostunutta yritystä, jotka ensi syksystä 2021 lähtien muodostaisivat yhteistyössä Pikkolan koulun opettajien ja Business Kangasalan kanssa toimivan yrittäjyyskasvatusverkoston. Yrittäjät tekisivät vierailuja ja kertoisivat toiminnastaan sekä tukisivat opettajia heidän työssään. Business Kangasala tuo näkyvyyttä yrityksille osana yrittäjyyskasvatusverkostoa.

Valmistelemme työtä tällä hetkellä niin, että alkuvuodesta 2021 meillä olisi valmis opintokokonaisuus Pikkolan koulun kanssa, jonka opiskelijat voisivat halutessaan valita valinnaisena oppiaineena.

Oletko kiinnostunut lähtemään mukaan?

 

Ilmoittautumiset ja lisätietoa:

yrityskehityspäällikkö Juuso Heinisuo, Business Kangasala Oy
juuso.heinisuo@businesskangasala.fi, puh. 050 462 7659

Yhteistyössä:

Pikkolan koulun rehtori
Marianne Liimatainen
marianne.liimatainen@kangasala.fi050 387 6166

Kangasalan Yrittäjät
Saija Haavisto, puheenjohtaja
saija.haavisto@thaavisto.fi
040 837 0080

Business Kangasala Oy
Päivi Kuusivaara, toimitusjohtaja
paivi.kuusivaara@businesskangasala.fi044 430 9246

© Business Kangasala 2024 Creative Crue