Kangasalan kaupunki sekä Pälkäneen ja Kuhmoisten kunnat aloittavat yhteistyössä alkuvuodesta 2023 kolmen kunnan yhteisen matkailun kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on kasvattaa alueen elinvoimaa merkittävästi. Hanke on kaksivuotinen kestäen 31.12.2024 asti. Kunnat voivat halutessaan neuvotella tämän lisäksi yhdestä lisäoptiovuodesta.
Kolmen kunnan alueella on yhteensä noin 11 800 kausiasuntoa. Kausiasukkaiden viihtyminen ja matkailun kehittäminen ovat jokaiselle kunnalle tärkeitä elinvoiman lähteitä.
Business Kangasala Oy toimii hankkeen palveluntuottajana, ja etsii nyt palvelukseensa:
PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ
määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2024 asti.
Palkattava henkilö työskentelee kuntien ja kausiasukkaiden yhteistyön syventämiseksi, palvelujen lisäämiseksi ja etätyön mahdollisuuksien parantamiseksi. Hänen työhönsä sisältyvät mm. alueen yhteismarkkinointi ja mainonta, alueen luonto- ja vesistömatkailun lisäämiseen tähtäävät toimet, uusien digitaalisten palvelujen luominen sekä Pirkkalan lentokentän uusien kansainvälisten asiakasvirtojen ohjaaminen alueelle.
Yhteistyön tavoitteena on kehittää uusia matkailutoimialaan liittyviä alueellisia konsepteja, jotka luovat konkreettista pohjaa uusille liiketoiminta-aihioille. Tavoitteena on lisätä ihmisten ajanviettoa alueella kehittämällä esimerkiksi alueellisia pyöräily- ja veneilymahdollisuuksia sekä nostamalla kausiasuntojen käyttöastetta vuokraustoimintaa kehittämällä.
Etsimme aktiivista, oma-aloitteista ja uteliasta tekijää, jolla on aitoa kiinnostusta ja luovaa kykyä tutkia sekä kehittää konkreettisesti alueen matkailutoimialaa ja sen tarjontaa. Arvostamme näkemystä ja kokemusta alueellisen elinvoiman kehittämistyöstä ja matkailusta, alueen maantieteellisestä tuntemusta sekä markkinointi- ja viestintäosaamista. Arvostamme niin ikään määrätietoista ja tuloshakuista työskentelytapaa sekä osaamista laajojen tietokokonaisuuksien keräämiseen ja analysointiin. Valittavan henkilön tulee kyetä sujuvaan verkostotyöskentelyyn sekä tiiviiseen yhteistyöhön hankkeen ohjausryhmän kanssa, jolle hän raportoi työn etenemisestä säännöllisesti. Projektityöntekijän odotetaan työskentelevän kaikissa kolmessa kunnassa tasapuolisesti keskittyen kehittämään ennen kaikkea yhteisiä konsepteja alueelle.
Tehtävän hoitamiseksi ajokortti ja oman auton käyttö ovat välttämättömiä. Kielitaito suomi, englanti ja muu kielitaito katsotaan eduksi.
Tarjoamme mahdollisuuden osallistua itäisen Pirkanmaan elinvoimaisen matkailuympäristön kehittämiseen. Tukenasi on koko hankkeen ajan ohjausryhmä. Palkkaan on budjetoitu 3500 €/kk. Työsuhteessa noudatetaan AvainTES-työehtosopimusta sekä 6kk koeaikaa. Työhaastattelut pidetään Kangasalla pe 27.1.2023.
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 22.01.2023 mennessä:
paivi.kuusivaara@businesskangasala.fi tai Business Kangasala Oy, Päivi Kuusivaara, PL 50, 36201 Kangasala.