Kangasalla on myönnetty jo 596 000 euroa tukea yksinyrittäjille.
Kuntien myöntämän yksinyrittäjätuen hakuaika päättyy keskiviikkona 30.9.2020. Samalla sulkeutuu Pirkanmaan kuntien yhteinen sähköinen hakujärjestelmä tukialusta.fi. Työ- ja elinkeinoministeriöltä ei ole saatu lisätietoa tuen jatkosta.
Yksinyrittäjätuki on 2000 euron suuruinen kertakorvaus yrittäjälle, jolla ei ole palkattua työvoimaa. Yksinyrittäjätuki on tarkoitettu päätoimisesti yritystoimintaa harjoittavalle, jonka myynti on laskenut yli 30 prosenttia koronaviruspandemian takia. Päätoiminen yrittäjyys tarkoittaa, että yrittäjä on YEL-rekisterissä tai että hakija voi esittää minimissään 20 000 euron (verollinen) yrittäjätulon tai laskutuksen. Tukea voidaan myöntää 16.3. – 31.8.2020 välisenä aikana syntyneisiin yrityksen kiinteisiin kustannuksiin.
– Jos Kangasalla vielä on yksinyrittäjiä, jotka eivät ole tukea hakeneet ja arvioivat olevansa tukeen oikeutettuja, kannattaa hakea nyt. Hakulomake on yksinkertainen ja liitteiksi riittää verovelkatodistus, edellisen vuoden tilinpäätös tai veroilmoitus ja kevään taloudellisesti heikoimman kuukauden tuloslaskelma, toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara Business Kangasala Oy:stä kannustaa.
Tukea myönnetty kohta kolmellesadalle
Kangasalla yksinyrittäjätukea on perjantaihin mennessä hakenut yhteensä 346 henkilöä, joista tukea on myönnetty 298 yksinyrittäjälle. Tyypillisimmät hylkäyksen syyt ovat, ettei yritystoimintaa katsota päätoimiseksi ja kannattavaksi tai ettei myynnin yli 30 prosentin alenemaa voida todeta.
– Usein myös yrityksen YTJ:n mukainen kotipaikka on jossain muualla kuin Kangasalla, eikä yrittäjä välttämättä tiedä sitä edes itse. Yrityksen kotipaikka ei vaihdu yrityksen postiosoitteen vaihtuessa, hakemuksia käsitellyt Senni Jalonen lisää.
– Lisätietoja ja täydennyksiä odottavia hakemuksia on vireillä useita. Myös hakemusten täydennykset tulee toimittaa ennen syyskuun loppua, muistuttaa Jalonen.
Kangasalan kaupungin myöntövaltuus tuelle on reilu 1,4 miljoonaa euroa, joten yli puolet tuesta jäänee käyttämättä ja se palautetaan työ- ja elinkeinoministeriölle. Yksinyrittäjätuki on viimeisiä käytössä olevia koronatukia, ja nyt hakuaikaa on enää vajaa kaksi viikkoa. Yksinyrittäjätuelle ja kustannustuelle on useilta tahoilta vaadittu jatkoa, mutta tästä ei ole toistaiseksi päätöksiä.
Kangasalla yksinyrittäjätuet on käsitellyt Business Kangasala Oy, ja tukipäätökset on tehnyt Kangasalan kaupunki.
Business Kangasala Oy lähestyy kaikkia yksinyrittäjätukea saaneita ensi viikolla kyselyllä, jossa kartoitetaan yrittäjien kokemuksia tulevaisuudennäkymistä sekä koronapandemian vaikutuksista yritystoiminnalle. Kyselyn tuloksia käytetään palveluiden parempaan kohdentamiseen ja yrittäjyyden tukemiseen.
Tukien myöntömäärät Kangasalla, tilanne 18.9.2020
ELY-keskuksen koronarahoitus: 1 789 592 € (myönteisen päätöksen saaneet hakijat 115 kpl)
Business Finlandin koronarahoitus: 3 252 920 € (82 kpl)
Kustannustuki: 240 182 € (13 kpl)
Yksinyrittäjätuki: 596 00 € (298 kpl)
Lisäksi on myönnetty Maa- ja metsätalousministeriön alaisia maaseudun tukia sekä ravintolatukea.
Lisätietoja: Päivi Kuusivaara, toimitusjohtaja, Business Kangasala Oy, puh. 044 430 9246, paivi.kuusivaara@businesskangasala.fi