Kustannustuesta järjestetään neljäs hakukierros, jossa yritykset voisivat hakea tukea maalis-toukokuulta. Tuen ehdot tulisivat säilymään ennallaan. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2021 ja haun avautua elokuussa. Hallitus on varannut niihin rahoitusta 200 miljoonaa euroa.
Kustannustuen neljäs hakukierros on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.3.–31.5.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Kaikkien toimialojen yritykset voisivat jatkossakin hakea kustannustukea.
Myös yksinyrittäjät voisivat edelleen hakea kustannustukea. Tuki olisi vähintään 2000 euroa, jos tuen ehdot täyttyvät. Tuen enimmäismäärä olisi jatkossakin miljoona euroa.
Lisäksi keskisuurille ja suurille yrityksille on avautumassa sulkemiskorvauksen haku, vastaava kuin nyt on jo käynnissä pienillä- ja mikroyrityksillä. Sulkemisorvaus koskee ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä, jotka suljettiin keväällä tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla sekä yrityksille, jotka kunta tai aluehallintovirasto on sulkenut tartuntatautilailla. Näitä ovat esimerkiksi liikunta- ja urheilutilat ja kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä sisäleikkipuistot.
Kustannustuen kolmas hakukierros päättyi 23.6.2021
Kustannustuen kolmannella hakukierroksella Kangasalla tukea haki 123 yritystä, joista päätöksen on 24.6. mennessä ehtinyt saada 102. Päätöksistä 70 % on ollut myönteisiä. Kustannustukea on maksettu 71 yritykselle yhteensä 533 745 euroa.
Lisätietoja:
TEM, tiedote 3.6.2021: Lakiesitys eduskuntaan kustannustuesta uusi hakukierros