Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla.

Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukeen vaikuttavat yrityksen kiinteät kustannukset sekä palkkakustannukset tukikaudelta 1.4.-31.5.2020. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset ovat tuen piirissä.

Tukeen oikeutetut toimialat voi tarkistaa Valtiokonttorin sivuilta

Tuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joiden liikevaihto on pudonnut vähintään 10 prosenttia vertailuajankohtaan nähden ja joista säädetään valtioneuvoston asetuksessa. Hakija voi tarkistaa toimialaluettelon Valtiokonttorin verkkosivuilta.

Valtiokonttori saa tiedon yrityksen toimialasta Verohallinnolta. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, yrityksen tulee osoittaa erityisen painavat syyt sille, että sen liikevaihto on alentunut koronatilanteen vuoksi. Erityisen painavaksi syyksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen rajoitus tai määräys, jonka takia elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, miksi sen tilanne poikkeaa muusta toimialasta.

Tuen edellytyksenä on liikevaihdon lasku

Tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen oman liikevaihdon täytyy olla laskenut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden. Liikevaihdon lasku todetaan Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.

Yritykselle määräytyvän kustannustuen tulee olla vähintään 2 000 euroa, jotta se maksetaan. Tukea voidaan myöntää enintään 500 000 euroa yritystä kohti. Tuki voidaan maksaa vain tilille, jonka yritys on ilmoittanut Verohallinnolle.

Puhelinpalvelu ja chat auttavat

Hakijan tueksi avataan puhelinpalvelu 1.7. ja chat 7.7. Tulossa on myös laskuri, jolla hakija voi itse tarkistaa, täyttääkö yritys tuen myöntämisen kriteerit. Kaikista näistä tiedotamme lisää myöhemmin.

 

Valtiokonttori: Yritysten kustannustuki

Lisätietoja:
Valtiokonttori, tiedote 26.6.: Kustannustukea voi hakea 7.7.2020 lähtien
TEM, tiedote 26.6.: Laki ja asetus kustannustuesta vahvistettu, lain piirissä 368 toimialaa
Business Kangasalan Korona-sivusto