Timanttikorttelin liiketilat vuokrattavissa

Kangasalan keskustaan rakentuvan Timanttikorttelin liiketilat tulevat vuokrattaviksi. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus sijoittua kasvavan Kangasalan ydinkeskustaan. Timanttikorttelissa on yhteensä seitsemän liiketilaa, joiden koot vaihtelevat 39 m²:stä 221 m²:iin. Liiketilat ovat muokattavissa asiakkaan tarpeiden mukaan, ja ne voidaan vuokrata joko raakapinnoilla tai viimeisteltyinä. Liiketiloja on myös mahdollista yhdistellä, esimerkiksi B-rapun 87,5 m²:n ja 101,5 m²:n tilat voidaan

Vuosikertomuksemme on julkaistu

Kangasalan elinkeino- ja matkailuyhtiö Business Kangasala Oy:n vuosikertomus 2024 esittelee keskeisiä viime vuoden tapahtumia, markkinointia, sijoittumisia, verkostoja – ja vaikka mitä! Tutustu yhtiön monipuoliseen toimintaan: Lue vuosikertomus 

Business Finland on avannut rahoitushaun luoville aloille

Tartu mahdollisuuteen kehittää ja kasvaa tutkimus- ja kehitysrahoituksen avulla! Business Finlandin tarjoaman luovan alan tutkimus- ja kehitysrahoituksen tavoitteena on edistää alan yritysten uudistumista ja kansainvälistä kilpailukykyä tukemalla kunnianhimoisia tutkimus- ja kehitysprojekteja. Rahoituksen avulla jaetaan riskiä innovatiivisissa projekteissa, joissa kehitetään uutta osaamista, liiketoimintamalleja ja teknologioita ja joiden avulla voidaan saavuttaa merkittävä kilpailuetu kansainvälisillä markkinoilla. Rahoitus kannustaa

Kehittämisavustusta energiatehokkuustoimenpiteisiin ja kiertotalouteen

Pirkanmaalla on auki yritysten kehittämisavustushaku 15.1.–28.3.2025. Pirkanmaalla on haettavana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmakauden yritysten kehittämisavustusta (EAKR). Tällä hakujaksolla rahoitusta on haettavana arviolta 600 000 euroa. Avustusta voidaan myöntää vain kehittämistoimenpiteisiin, ja avustus voi olla enintään 50 000 €/hanke. Tukitaso on maksimissaan 50%. Rahoitusta voi hakea Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (300 000 euroa)

Lakeland Villages: Uusi matkailun verkkosivusto on avattu

Lakeland Villages -verkkosivut tarjoavat matkailijoille erilaisen tavan yhdistää paikalliset elämykset, palvelut, luonnosta nauttimisen ja kiireettömyyden. Kangasalan, Kuhmoisten ja Pälkäneen kuntien yhtenäinen matkailualue julkaistiin helmikuussa 2024. Verkkosivusto on suunniteltu inspiroimaan niin kansainvälisiä kuin kotimaisia matkailijoita. Tarkoituksena on ohjata kävijöitä löytämään juuri heidän toiveitaan vastaavia elämyksiä ja kokemuksia. Sivustolla on nostettu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla esille teemakokonaisuuksia kolmen

Uutiskirje 5.12.2024

Joulukuun uutiskirjeen aiheena joulukalenteri, ajankohtaiset rahoitusuutiset, Kuhmalahden hanke, Vehkosuon kompostin tarina sekä mm. jouluvinkit Kangasalle.   Lue uutiskirje    

© Business Kangasala 2025 Creative Crue